Artikkelit

Cstone Kluuvikatu 3

Maahanmuuttajan liikepalatsi

Sveitsiläissyntyinen turkkuri Edvard Peter Fazer laski kulmakiven sukuyhtiölle Helsingin Aleksanterinkadulla jo vuonna 1856. Kluuvikadun kulmatontin nykyinen rakennus valmistui suvun liiketoimien tukikohdaksi vuonna 1931, tuolloin Arkkitehti-lehti otsikoi esittelyn ”Karl Fazerin liikepalatsi”. Komean liikerakennuksen tuoreimmat uudistuksetkin ovat kansainvälisten virtausten tulosta. Brittisijoittaja näki talossa potentiaalia, ja vuokralaisina on nykyään niin moneen paikkaan ehtiviä islantilaispankkiirejakin.

Terastirapattu kivitalo edustaa varhaista modernismia, jossa on vielä klassisistisia piirteitä. Arvotontilla ei laadusta tingitty. Arkkitehti-lehti kertoi, kuinka ”aineen ja suorituksen suhteen kauppaneuvos Fazer on asettanut erikoisen ankarat vaatimukset, ja on käytetty tekniikan uusimpia saavutuksia.” Myymälöiden ikkunat olivat pronssia, ja sähköpäätaulu oli suurin siihen mennessä yksityistaloon Helsingissä asennettu. Raitisilmaan sekoitettiin otsonia, joka ”vaikuttaa hajuoksideeraavasti ja virkistää tuntuvasti kävijää”.

Rakennuksen alakertaan tehtiin Fazerin myymälä ja kahvila sekä vuokrattavia myymälöitä. Toisessa kerroksessa sijaitsi suurempi kahvila-ravintola keittiöineen. Kolmannessa kerroksessa sijaitsi leipomo, ja ylemmissä kerroksissa oli toimistoja.

Talon arkkitehtina toimi Gösta Juslén, jonka käsialaa on myös Lallukan taiteilijatalo Hesperiankadulla. Kahvilan sisustuksen suunnitteli Jarl Eklund.

Vuosien mittaan kiinteistöön muutti muitakin, mutta identiteetiltään rakennus tunnettiin ”Fazerin talona”.

Brittiläisen sijoitusyhtiö Crownstonen kiinteistöjä hallinnoiva Cambridge Place Investment Management (CPIM) oli tutustunut Helsingin kiinteistömarkkinoihin etsien sopivia investointikohteita. Kluuvikatu 3 kiinnitti sijoittajien huomion.

– Taloon ei ollut tarvetta tuoda sinänsä mitään uutta ja dramaattista, mutta talon brändi kaipasi tuoreuttamista, kertoo hankkeessa sen alkuvaiheista saakka mukana ollut sisustusarkkitehti Jari Inkinen Sisustusarkkitehdit Gullsten-Inkinen Oy:stä. Fazerin brändi onkin uudistuksissa saanut väistyä sivuun kiinteistön osoitteeseen vihjaavan K3-tunnuksen tieltä.

– Pohjaratkaisultaan talo oli hämmästyttävän moderni. Sisätiloissa on vain muutama kantava pilari, ja tila sopii mitoiltaan hyvin avotoimistolle, Inkinen kertoo.

– Suomi on ulkomaisen sijoittajan näkökulmasta kiinnostava markkina-alue, jossa voi tehdä löytöjä. Olemme hyvin tyytyväisiä K3:een, siinä tehtyihin korjauksiin ja saamme siitä myös hyvän vuokratuoton, kertoo senior asset manager Sofia Nilsson CPIM:stä.

Nilssonin mukaan pääkaupunki on luonteva paikka aloittaa uudessa maassa. – Olemme kiinnostuneita myös muista suuremmista kaupungeista, hän vihjaa.

 

Talotekniikka kokonaan uusiksi

Rakennuksen pohjat ovat toisessa ja kolmannessa kerroksessa kahdeksikon mallisia, keskelle jäävät valokuilut. Neljännestä kerroksesta ylöspäin toinen kahdeksikon renkaista oli yhdeltä sivultaan avoin. Kaupunki myönsi lisärakennusoikeutta neljänteen kerrokseen kahdeksikon täydentämiseksi. Inkisen mukaan tämä olisi ollut mahdollista ylemmissäkin kerroksissa, mutta sitä ei haluttu yläkerrosten toimistoista avautuvien kattonäkymien vuoksi.

Kerrosten alat vaihtelevat 1121 ja 851 hyötyneliömetrin välillä.

– Talossa on vain yksi edustava porrashuone, joten kerrokset soveltuvat luontevimmin yhden toimijan käyttöön, Jari Inkinen toteaa.

Uuden portaikon rakentaminen hissikuiluineen olisi edellyttänyt järeitä perustuksia, jotka olisivat tällä vanhan Kluuvinlahden paikalla sijaitsevalla tontilla tulleet kalliiksi.

Talotekniikka uusittiin täysin. Vanhat järjestelmät olivat elinkaarensa päässä, ja vuosikymmenien mittaan vuokralaiset olivat lisäilleet taloon rinnakkaisia järjestelmiä.

Kuvagalleria

VG6Q4521.jpg
VG6Q4521.jpg
VG6Q4239.jpg
VG6Q4290.jpg
VG6Q4269.jpg
VG6Q4547.jpg
VG6Q4236.jpg
VG6Q4274.jpg
VG6Q3095.jpg
VG6Q3075.jpg
VG6Q4261.jpg
VG6Q4543.jpg
VG6Q4298.jpg
VG6Q4277.jpg
VG6Q4282.jpg
VG6Q4533.jpg
VG6Q4289.jpg
VG6Q4296.jpg
VG6Q3030.jpg
VG6Q4279.jpg
VG6Q4256.jpg
VG6Q4270.jpg
VG6Q4293.jpg
VG6Q4246.jpg
VG6Q4235.jpg
VG6Q3104.jpg
VG6Q4299.jpg
VG6Q4240.jpg
VG6Q4250.jpg
VG6Q4266.jpg
VG6Q4286.jpg