Artikkelit

Citymarket Kaakkuri

Näyttävä hypermarket Oulun Kaakkuriin

Oulun Kaakkurin Citymarket avattiin joulukuussa uuden asumiskeskuksen kaupankäynnin ytimeen. Oulun eteläisessä osassa sijaitsevasta Kaakkurin kaupunginosasta on kasvamassa 12 000 asukkaan asuinalue, jonne keskitetään myös monipuoliset palvelut. Uuden Citymarketin itäinen pää avautuu torille, josta alkaa Kaakkurin sisäinen kävelykatu. Kävelykadun toisessa päässä ovat koulukeskus ja kirkko.

Keskeinen sijainti vaati näyttävyyttä, ja sitä rakennukseen on saatu isolla lasijulkisivulla; koko 150 metriä pitkä julkisivu on lasia, ja pääosin yksikerroksisen rakennuksen julkisivussa on korkeuttakin 12 metriä. 14 000 neliön kerrosalallaan kauppa on Pohjois-Suomen suurin hypermarket.

 

‑ Kun rakennus on niin suuri, korkeus sisääntulossa antaa avaruutta ja näyttävyyttä. Kovin matalana näin iso rakennus voisi myös tuntua ahdistavalta, perustelee ratkaisua arkkitehti Pekka Lukkaroinen Arkkitehtitoimisto Pekka Lukkaroinen Oy:stä.

 

Hypermarket pitää sisällään Citymarketin lisäksi yhteensä noin 1000 neliötä pienliikkeitä, kuten kaksi pankkia, Alko, apteekki, optikkoliike, kukkakauppa ja kahvila. Pienliikkeet sijaitsevat Citymarketin aulassa, johon aukeavat myös tavaratalon kassat.

 

Julkisivusta avautuu kolme asiakassisäänkäyntiä rakennukseen. Pääsisäänkäynti on lännessä, toinen avautuu itään torille, kolmas on keskellä. Vaikka rakennus on iso, sinne on näin helppo tulla.

 

Kaakkurin Citymarketilla on yli 1000 autopaikkaa, jotka tosin palvelevat myös myöhemmin valmistuvaa toista liikepaikkaa. Parkkialuetta on jaettu istutuksin pienempiin kenttiin, jotka ovat viihtyisämpiä ja turvallisempia. Jakaminen helpottaa myös asiakkaiden orientoitumista tilaan.

 

Laajennusvara rakennuksen taakse

Market-konsepti elää jatkuvassa muutoksessa. Kaakkurin Citymarket on ensimmäinen market, joka on suunniteltu Kiinteistökeskon uudella konseptilla ja jossa kiinnitetään erityisesti huomiota muuntojoustavuuteen ja elinkaariedullisuuteen.

 

‑ Muutoksia tulee aina, nykyisin 3 ‑ 5 vuoden välein. Uudessa konseptissa muutosrakentaminen on entistä yksinkertaisempaa, nopeampaa ja edullisempaa, kertoo yksikön päällikkö Eero Ahtela Kiinteistökeskosta.

 

Ahtelan mukaan marketeissa laajennusmahdollisuus varataan yleensä rakennuksen päähän tai kylkeen. Uudessa konseptissa laajennusvara on jätetty rakennuksen takapuolelle, jolloin pääjulkisivua ei tarvitse rakentaa uudelleen laajennuksessa, vaan siirretäänkin takaseinää.

 

‑ Tällä tavalla toteutettuna laajentaminen ei häiritse kaupankäyntiä, eivätkä autopaikatkaan vähene laajennuksessa, Ahtela perustelee.

 

Kuvagalleria

01_CITYM_KAAKKURI-PU104.jpg
01_CITYM_KAAKKURI-PU104.jpg
02_CITYM_KAAKKURI-PU104.jpg
03_CITYM_KAAKKURI-PU104.jpg
04_CITYM_KAAKKURI-PU104.jpg
05_CITYM_KAAKKURI-PU104.jpg
06_CITYM_KAAKKURI-PU104.jpg
07_CITYM_KAAKKURI-PU104.jpg
08_CITYM_KAAKKURI-PU104.jpg
09_CITYM_KAAKKURI-PU104.jpg
10_CITYM_KAAKKURI-PU104.jpg
11_CITYM_KAAKKURI-PU104.jpg
12_CITYM_KAAKKURI-PU104.jpg
13_CITYM_KAAKKURI-PU104.jpg
CM Oulu 302.jpg
CM_OULU-PU104.jpg