Kvaerner Masa-Yardsin Helsingin telakalta valkoinen alus lipui ulos Suo-menlahdelle viime joulukuussa. Carnival Pride’n matka kohti kotisatamaan-sa Port Canaveralia alkoi. Sieltä alus tekee läntiselle ja itäiselle Karibialle seitsemän päivän yöristeilyjä. Päivät se lepää satamassa Karibian auringon alla ja yöt matkaa tähtitaivaan saattamana kohti uutta satamaa.
Ennen kuin tämä oli mahdollista Kvaerner Masa-Yardsin Helsingin telakan laivanrakentamisen ammattilaiset ja arkkitehti Joe Farcus olivat tehneet pitkän päivätyön.
Masa-Yardsilla on kaksi telakkaa, toinen Helsingissä ja toinen Turussa. Telakoilla työskentelee monia alihankkijoita niin toteutuksessa kuin suunnittelussakin. Helsingin telakalla on noin 2000 työntekijää ja saman verran telakalla toimivia ulkopuolisia alihankkijoita ja toimittajia. Vielä 70-luvulla tehtiin suuri määrä ulkoistetuista töistä itse. Masa-Yards hallitsee neljännestä maail-man markkinoista.
Carnival Cruise Lines on osa Carnival Corporationia, johon kuuluu useita brandeja, kuten Holland America Line ja italialainen Costa Crociere.
Kvaerner Masa-Yardsilla rakennettiin Carnevalille kahdeksan laivaa 90-luvulla, kertoo viestintäpäällikkö Henrik Segercrantz.
Ensimmäistä kertaa risteilyalukseen tehtiin dieselsähköinen vaihtovirtakoneistus, kun Fantasy-luokan ensimmäistä alusta rakennettiin. Saman luokan seitsemäs risteilyalus oli ensimmäinen laiva maailmassa, johon sovellettiin sähkökäyttöistä, Suomessa kehitettyä ruoripotkuriratkaisua.
Uuden alustyypin kehitystyö alkoi yhdessä arkkitehti Joe Farcuksen kanssa 90-luvun puolivälissä. Yhteistyön pohjalta syntyi idea parvekejulkisivuista.
Suurin osa hyteistä on nyt suunnattu ulospäin. Verrattuna aikaisemmin rakennettuihin, Panaman kanavaan mahtuviin aluksiin parvekkeellisten hyttien lukumäärä on ennätyksellisen suuri – 70 prosenttia hyttien kokonaismäärästä. Tämä on aikaansaatu lisäämällä yksi hyttikansi kapeampaan kansirakennukseen, jossa suurin osa hyteistä on parvekkeellisia ulkolaitahyttejä.
Ideana oli myös suunnitella laivatyyppi, jollainen voidaan rakentaa useammalle brandille. Carnival Priden jälkeen seuraa Carnival Legend, Costa Mediterane ja Carnival Miracle. Luovutukset tapahtuvat noin yhdeksän kuukauden välein. Risteilijöiden rakentamiseen menee noin viisi tuhatta miestyövuotta ja yksikköhinta on yli kaksi miljardia markkaa.
Työt alkoivat sisustusosastolla, kun yleiskuvat olivat valmiit. Meidän tehtävän-kuvaan kuuluivat niin eristeet kuin hytitkin, samoin kaikki sisustusalueet mukaan lukien keittiöt, kertoo sisustussuunnittelun osastopäällikkö Anna Maija Strömberg. Sisustuksen osuus on ollut noin 40 % kokonaiskustannuksista ja työsarka noin 70 000 m2. Laivakohtaisesti yleiset tilat, jotka ovat pinta-alaltaan noin 17 000 m2, saavat uuden kuosin joka laivaan. Hyttikannet, miehistötilat ja Catering pysyvät samoina. Näin on ollut laita myös Carnival Pride’ssa.
Joe Farcuksen ideat vaihtuvat laivakohtaisesti ja Kvaerner Masa-Yardsin sisus-tusosasto pyrkii löytämään kaikkia osapuolia tyydyttävän toteutusratkaisun. Teh-tävä on vaativa, sillä joskus arkkitehdin ehdotukset ovat mahdottomia toteuttaa joko teknisistä tai taloudellisista syistä. Oikeiden materiaalien ja pintakäsittelyjen löytäminen on työlästä, koska järkevän asennustavan lisäksi niiden pitää myös täyttää kaikki merenkulkuun liittyvät määräykset ja normit, kuten mm. palotekni-set turvallisuusvaatimukset. Hyvänä esimerkkinä voidaan pitää Atriumin suuria öljyvärimaalauksia. Augusto Vignalin maalausten kopioita ei olisi voitu toteuttaa öljyvärillä, mutta Anna-Maija Strömbergin tiimi ratkaisi ongelman löytämällä suomalaisen yrityksen, joka kykeni tekemään maalauksista suurikokoiset faksimilet ja kiinnittämään ne seinäpaneeleihin.
Materiaaleja hankitaan kaikkialta maailmasta. Suomesta hankkeessa mukana on ollut myös kokonaistoimittajia, joilla on ollut kooltaan hyvin mittaviakin toimituksia, mm. Main Lounge eli pääteatteri. Rutiinikohteiden hankinnat tehdään tuotannon alkupäässä ja Joe Farcuksen suunnittelemat erikoistilat rakennetaan ja viimeistellään varustelulaiturissa. Aluksen materiaalivalinnat ovat toisinaan hyvin ekslusiivisia. Puu-, graniitti-, marmori- ja erilaiset metallipinnat yhdessä tekstiilien kanssa antavat hienostuneen leiman kokonaisuudelle.
Anna Maija Strömbergin mukaan sisustusarkkitehti Joe Farcus on suunnitellut sekä yleiset että miehistön tilat. Hän suunnittelee kaiken aina mittakaavassa detaljeineen ja määrittelee myös värit ja materiaalit.
Joe suunnittelee jokaiseen laivaan uuden teeman, kertoo Anna Maija Ström-berg sanoo. Tällä kertaa teemana on ollut Icons of Beauty, eräänlainen vastavuoroisuus tilasta toiseen.