Bauhausin pääjulkisivussa olevat liiketoiminnan tuotemerkkivärit punainen ja valkoinen näkyvät jo kauas moottoritielle. Pitkälle näkyy myös The Home Store -brändi aivan rakennuksen kyljessä.
Rakennus on suunniteltu niin, että asiakas oppii hyvin nopeasti kaiken tarvittavan myymälätilojen toiminnoista melkein ensisilmäyksellä. Rakennuksen moottoritien puoleisessa päädyssä olevan vihermyymälän julkisivut ovat lasitetut. Kolme suurta lasiseinää päättyvät harjakattolanterniineihin. Muuten rakennusvaippa on varsin umpinainen.
Rakennuksen yleisilme on suurin piirtein sama kuin esimerkiksi Ruotsin ja Saksan Bauhaus-liikkeissä. Esimerkiksi Torp Köp Centrumin tai Hampurin uuden vastaavan liikkeen sisäänkäynnit ovat samanmuotoiset ja -väriset kuin Raisiossa. Sisäänkäynti on ohjattu punaisen, talon leikkausprofiilin muotoisen liiketunnuksen läpi.
Itse myymälähalli on korkea. Lasiseinät ja lanterniinikatot antavat vielä lisää avaruutta ja viihtyisyyttä myymälätilaan. Vihermyymälään tulee eniten juuri luonnonvaloa. Kahvio- ja infoaulan yhteydessä on lasten pieni leikkinurkkaus.
Lattiamateriaalit on valittu niin, että ne korostavat myyntialueen henkeä. Vihermyymäläalueella on sidekivipinnoite, sisustuspintojen myynnin alueella lattiat ovat parkettia ja muualla kulutuspintana on sileä betonivalu.
Rakennuksen toisessa päässä on katettu läpiajokäytävä, jossa myydyt rakennustarvikkeet lastataan autoihin.
‑ Tehtyämme projektinjohtourakoinnista sopimuksen rakennuttajan kanssa myös suunnittelijoiden sopimukset siirtyivät meille. Tässä vaiheessa tilaaja oli jo hankkinut rakennusluvan. Arkkitehtisuunnittelusta vastasi Optiplan Oy, kertoo Lemcon Oy:stä rakennuspäällikkö Hannu Leppävuori.
Rakennesuunnittelusta vastasi Narmaplan Oy, Insinööritoimisto Lindström Oy suunnitteli LVI:n ja Insinööritoimisto Lausamo Oy sähkön. Suunnittelussa suurin panostus on tehty, kuten nykyään on tapana, talotekniikan ratkaisuista päätettäessä.
‑ Suunnittelua on ohjannut myös ohjeena ja työselityksenä käytettävä Raumbuch, jonka perusteella tarkastukset paljolti tehdään. Rakennuttaja on nimittäin erittäin tarkka tilauksensa sisällöstä.
Aliurakoita hankkeessa on ollut noin 50. Tilauksen laajuudesta johtuen kilpailutettiin jopa 4 ‑ 5 urakoitsijaa hankintaa kohti. Varsinaiseen haastatteluun otettiin kaksi urakoitsijaa. Urakoitsijat hyväksytettiin myös tilaajalla. Tuoteosakauppana hankittiin runko ja julkisivut.
‑ Tontti oli hieman poikkeuksellinen maarakenteeltaan. Me louhimme sieltä pyöreät 600 000 tonnia kiveä louhintakorkeuden ollessa parhaimmillaan 17 metrin luokkaa. Jouduimme myös stabiloimaan maamassoja, koska rakennusalueella oli savikko. Kallio putosi, kuten Turun lähialueilla on tapana, kohtisuoraan sukeltaen saveen, Hannu Leppävuori toteaa.