Terästehdashankkeelle annettiin nimeksi Double. Kylmävalssaamon projekti tarkennettiin Double C:ksi ja kuumavalssaamo Double H:ksi. Tuplaan kuuluu myös merkittävä Infra-rakentamisen suurhanke. Double-projekti käynnistyi vuoden 1999 lopulla.
‑ Jotta tuotanto todella kaksinkertaistuisi, olemme tehneet kone- ja rakennusinvestointeja tuotannon kapasiteetin kaikilla osa-alueilla. Investoinnit on jaettu kolmeen osaan: Infraan, kuumavalssaamoon ja kylmävalssaamoon, kertoo hankkeen johtaja Seppo Koivuniemi AvestaPolarit Steinless Oy:stä.
Double-projekti on ollut mittava, hehtaarien alueelle sijoittuva maan- ja hallirakentamisen sekä koneasennusten hanke. Pelkästään ulkopuolisia työntekijöitä sen tiimoilla on parhaimmillaan ollut 1500 ihmistä. Heistä 800 on ollut rakentajia ja 700 asentajia.
Infra-hanke pantiin alulle keväällä 2000. Siitä lähtien tahti on ollut kova. Infra oli valmis jo vuoden 2002 alkupuoliskolla, kuumavalssaamon osuus käynnistyi saman vuoden kesäkuussa ja sulattoa alettiin rakentaa syyskuussa. Ensimmäiset tuotteet lähtevät markkinoille kylmävalssaamon RAP5-linjalta tämän vuoden alussa.
Yhteispanostus Double-hankkeeseen on ollut yli 800 miljoonaa euroa. Kuuma- ja kylmäpuolen investoinnit ovat olleet samaa kokoluokkaa Infra-hankkeen kustannusten ollessa noin 8 % kokonaiskustannuksista.
Kuumapuolen investointiin ovat kuuluneet mm. uusi valokaariuuni, AOD-konvertteri, senkkauunit, jatkuvavalukone ja rakennukset laajennuksineen.
Kylmävalssaamo on kokonaan uusi rakennus ja siihen investointi kasvoi hankkeen alussa kaavailtua suuremmaksi. Kokonaisuuteen kuuluu myös Hollannissa oleva AvestaPolaritin leikkuulinja.
Urakointien hankintamenettelyssä paikallisuusasteeseen kiinnitettiin erityinen huomio. Urakat palasteltiin niin, että mahdollisimman moni paikallinen rakennusyritys pystyi vastaamaan tarjouspyyntöihin.
Seppo Koivuniemi nimettiin Tupla-hankkeen johtajaksi 1.1.2000. Hänen alaisuudessaan on toiminut 140 AvestaPolaritin palkkalistoilla toiminutta henkilöä. Heistä 45 on ollut Tornion tehtaan tuotanto-organisaatiosta ja 35 Outokumpu Engineering Services Oy:stä Espoosta. Loput ovat olleet konsultteja. Heidän tehtävänään on ollut solmia sopimuksia ja valvoa hankkeen etenemistä, rakentamista ja asentamista.
Konehankkeiden johtaminen on vaatinut selvästi enemmän henkilökuntaa kuin rakennushankkeiden johtaminen.
Markku Saarelan johtamassa kylmävalssaamohankkeessa on työskennellyt 65 henkilöä. Näistä 11 on ollut rakennustöistä vastaavan Veli-Matti Sirkiän vetämässä organisaatiossa.
Toivo Raukon vetämässä Infra-rakennushankkeessa esimerkiksi valvojia on ollut 20 – 30 välillä kohteesta riippuen.