Aurorakodin laajennus

Aurorakoti on osa Espoon vanhusten hoitolaitosten verkostoa. Asukkaiden valinta tapahtuu kuntoisuuden mukaan; Aurorakodin uudisrakennukseen valikoituvat heistä raskashoitoisimmat. Hoitolaitoksessa on vaativat tarpeet otettu huomioon monella tavalla, alkaen nostolaitteista, joilla henkilö voidaan siirtää vuoteesta suihkutilaan.

‑ Nykyään pyritään siihen, että ikäihmiset saavat tarvitsemansa hoidon mahdollisimman pitkään kotiinsa. Kääntäen tämä merkitsee sitä, että laitoksissa hoidettavat ovat entistä huonokuntoisempia. Syyt vaihtelevat, mutta yhteistä hoidettaville on, että arkielämä ei onnistu kotihoidon tuen varassa, toteaa rakennuttaja-arkkitehti Aulikki Torniainen Espoon kaupungin teknisestä keskuksesta.

Aurorakoti sijaitsee perinteikkään Träskändan kartanon mailla ja osin sen vanhoissa rakennuksissakin. 1700-luvun loppupuolella perustettu tila kukoisti 1800-luvun alussa vapaaherra Carl Johan Walleenin hoidossa. Walleen järjesti mielellään suuria puutarhajuhlia yhteiskunnan kermalle, joka saattoi tunnelmoida muun muassa Carl Ludvig Engelin piirtämässä huvimajassa.

Seuraavana kartanonemäntänä oli Aurora Demidoff, sittemmin avioiduttuaan Karamzin. Hänen aikanaan pidettiin Suomen toistaiseksi suurimmat yksityiset juhlat keisari Aleksanteri II:n vieraillessa Suomessa. Keisarille tuotettiin fasaaneja ja saksanhirviä metsästettäväksi, ja kartanon kylkeen rakennettiin keisarillinen käymälä.

Päärakennuksen tulipalo vuonna 1888 ja pari vuotta myöhemmin riehunut rajumyrsky päättivät kartanon kukoistuskauden. Lopulta tila päätyi 1920-luvulla Espoon kauppalalle, joka perusti kartanoon vanhusten Aurorakodin. 1950-luvulla rakennettiin vierelle nykyinen päärakennus. Rauhoitetulla luonnonsuojelualueella elää useita uhanalaisia eläinlajeja sekä vanhoja jalopuita, joista vanhin tammi on yli 600-vuotias.

Käytäviä ei haluttu

Aurorakodin pääsuunnittelijan Matti Sanaksenahon mukaan alkuvaiheessa arkkitehtien mielessä kangasteli pitkänomainen rakennus, joka olisi rajannut katutilaa.

– Käyttäjä oli kuitenkin ehdottomasti sitä mieltä, että he eivät halua pitkiä käytäviä. Niistä heillä oli kokemusta vanhasta päärakennuksesta.

– Talosta syntyikin uusi versio teemasta rakennus puutarhassa. Eikä puistomaisessa ympäristössä ole oikeastaan kovin vahvoja perusteita selkeälle katutilan rajaukselle.

Arkkitehti Pirjo Sanaksenaho toteaa massoittelun syntyneen pitkälti toiminnallisista lähtökohdista. Kun pitkiä käytäviä ei haluttu, päädyttiin L-kirjaimen muotoiseen osastoon. Näitä talossa on neljä sijoittuen kahteen kerrokseen rakennuksen kahteen nurkkaan. Kolmannessa nurkassa on sisääntulopiha, jonka mitoituksessa oli otettava huomioon raskaillakin ajoneuvoilla tapahtuva huoltoliikenne. Neljännessä nurkassa on yksikerroksinen päiväkoti.

Arkkitehtien mukaan suuri haaste oli siinä, miten melko suureen rakennukseen saadaan kodikas tunnelma ja ihmisläheinen mittakaava.

Kussakin osastossa on tilat viidelletoista asukkaalle. L-kirjaimen muotoisen osaston saranakohdassa on kulmauksen molemmin puolin oleskelutilaa. Yhteistilan toisessa päässä on ruokailutila keittiöineen, toisessa olohuoneen omainen nojatuoliryhmä takkoineen. Mitoitus on mahdollisimman lähellä kodin maailmaa; oleskelutilan leveys on vain neljänneksen enemmän kuin tavallisen olohuoneen. Suurikokoinen taulutelevisio löytyy molempien seiniltä. Ulkopuolella on lasitettu parveke.

Asukkaat ruokailevat soluissaan, mutta ruoka valmistetaan päärakennuksen keskuskeittiössä ja tuodaan maanalaista yhdystunnelia pitkin uudisrakennuksen jakelukeittiöön. Soluissa keittiöitä voidaan käyttää viikonloppuisin kahvin keittoon tai omien tilaisuuksien järjestämiseen.

– Voi esimerkiksi leipoa pipareita, kun asumisessa muutenkin pyritään mahdollisimman suureen kodinomaisuuteen, sanoo Aulikki Torniainen.