Artikkelit

Auran Panimon kortteli

Turun Panimon kortteli herätettiin uuteen eloon

02-AURAN-PANIMO-PU303.jpg

Auran Panimon jyhkeä tiilikolossi Aurajoen länsirannalla oli rappiolle päässeenä murheellinen näky vielä pari vuotta sitten. Pieteetillä kunnostettuna se on nyt vanhan tehdasarkkitehtuurin uljas edustaja. Koko kulttuurihistoriallisesti arvokas kortteli nostettiin pitkään jatkuneesta alennustilastaan. Panimon kyljessä oleva, päärakennuksen tapaan julkisivuiltaan suojeltu varastorakennus myös saneerattiin ja korttelin toiseen laitaan rakennettiin kaksi punatiilistä, kolmikerroksista toimistorakennusta.

Panimon kortteli on mittavan, yli 10 vuotta kestäneen länsirantaprojektin viimeinen vaihe. Turun linnan ja Martinsillan välinen, noin 20 hehtaarin suuruinen länsirannan alue on turkulaisen teollisuuden historiallista ydinseutua. Se ajautui 1970- ja 1980 -luvuilla kaupungin omistukseen, kun teollinen toiminta alueella vaiheittain lakkasi ja suuret teollisuusrakennukset jäivät tyhjilleen. Alueen kehittämisestä järjestettiin vuonna 1987 arkkitehtitoimistoille suunnittelukilpailu, jonka voitti Marianne ja Kenneth Lundellin työ. Vuonna 1990 Kuntien eläkevakuutus teki Turun kaupungin kanssa aihesopimuksen länsirannan rakentamisesta. Seuraavana vuonna vahvistettiin alueen asemakaava. Länsirantasopimuksessa sovittiin mm. tonttien luovuttamisesta Kuntien eläkevakuutukselle rakentamisen edistymisen mukaan.

Viisi korttelia muodostaa nyt arkkitehtonisesti mielenkiintoisen kokonaisuuden. Vanhat suuret teollisuuskiinteistöt on saneerattu oppilaitosten käyttöön ja toimistotiloiksi, rakennettu asuintaloja ja World Trade Center -toimistokolossi.

 

Joukko turkulaisia kauppiaita perusti Auran Panimon vuonna 1882. Oluttehtaalle hankittiin tontti Linnankadulta Kakolanmäen alapuolelta. Tukholmalainen panimoarkkitehti Alwin Jacob laati piirustukset. Rakennustyöt käynnistyivät tammikuussa 1884 ja panimorakennus valmistui vuoden 1885 alussa.

Tehdasta uudistettiin ja laajennettiin moneen otteeseen. Pääasiassa veden saatavuuteen ja sen laatuun liittyvien ongelmien takia yhtiö rakennutti 1960-luvulla uuden tehtaan Rauvolan Piispanristille. Hartwall osti Auran Panimon vuonna 1971 ja siirsi vuoteen 1977 mennessä koko tuotannon vaiheittain Piispanristin tehtaaseen.

 

Hartelan mukaantulo käynnisti rakentamisen

Läntisen Rantakadun, Wechterinkujan, Linnankadun ja Veistämönkujan rajaaman korttelin rakennukset ränsistyivät paraatipaikalla. Taustalla kohoaa Kakolanmäki graniittivankiloineen, rannan puolella on Suomen ainoan jokilautan Förin laituri sekä vierasvenesatama. Monenlaista käyttöä tiloille kyllä kaavailtiin.

‑ Meidän toimistomme on ollut vuodesta 1992 mukana korttelin suunnittelussa. Panimoon ideoitiin vuosien mittaan vaikka mitä, huvikeskuksesta kirkkomuseoon. Alkua pidemmälle lukuisat ideat eivät edenneet, arkkitehti Ossi Junkkari Arkkitehtitoimisto Sigge Oy:stä kertoo.

Jotain toteutui, jo vuonna 1986 panimorakennuksen pohjakerrokseen saneerattiin kaupungin nuorisotilat ja 1990-luvun loppupuolella Turun Ylioppilaskyläsäätiö rakennutti kortteliin kuuluvaan, yli sata vuotta vanhaan kaakelitehtaaseen 40 opiskelija-asuntoa.

Korttelin rakennushankkeille saatiin pitävä pohja vuonna 2000, kun Kuntien eläkevakuutus ja Hartela Oy sopivat niiden toteuttamisesta yhteistyössä. Entinen teollisuuskortteli rakennettiin pääosin toimistokortteliksi. Panimorakennuksen päävuokralainen on Hartela ja uudisrakennuksissa valtaosa on Turun työvoimatoimiston tiloja. Kuntien eläkevakuutuksen rakennuspäällikkö Matti Heino summaa hankkeiden maksaneen yli 20 miljoonaa euroa. Kortteli on loppusilausta vaille valmis: tontin joen puoleiselta reunalta puretun rakennuksen tilalle tehdään vielä uudisrakennus, kun talon tuleva käyttäjä on tiedossa.

‑ Tämä oli hyvä ajankohta lopettaa länsirantaprojekti ja oli hyvä, että rakennettiin toimistoja. Kun länsirannalla on asuntoja, tarvitaan myös niitä, jotka ovat siellä päiväsaikaan. Alueelle rakennettiin kaksi toria ja niille tarvitaan elämää. Lopputulokseen voi olla sikälikin tyytyväinen, että kaavassa panimorakennusten autopaikat oli sijoitettu yli 500 metrin päähän, mutta kaavamuutos mahdollisti niiden rakentamisen korttelin sisälle, Matti Heino kertoo.

‑ Moneen otteeseen laajennettu panimorakennus oli hankala kohde, kun toinen pää on 6-kerroksinen ja toinen 3-kerroksinen. Toimistotiloihin tulevat sellaiset käyttäjät, jotka eivät halua sijoittaa toimitilojaan nykyaikaiseen elementtitaloon.

 

Arvorakennukset pelastettiin

Perustamistöitä tehtiin vuoden 2000 lopulla. Tammikuussa 2001 kortteli kaakelitehtaan tonttia lukuun ottamatta siirtyi Turun kaupungilta Kuntien eläkevakuutuksen omistukseen ja sen jälkeen alkoivat varsinaiset rakennustyöt. Perustamisurakat olivat erillisiä urakoita, joiden jälkeen Hartela projektinjohtourakoitsijana toteutti neljänä eri urakkana panimon päärakennuksen ja varastorakennuksen saneeraukset ja uudisrakentamisen. Kaikkien rakennusten pääsuunnittelija on Arkkitehtitoimisto Sigge Oy, Hartelan pääkonttorin arkkitehtisuunnittelusta vastaa Arkkitehti- ja suunnittelutoimisto Niko Tiula Oy. Rakennuttamisen ja valvonnan on hoitanut HT-Rakennuttajat Oy saneerauksen osalta ja Risto Toivonen Oy uudisrakennusten osalta.

‑ Kun maaliskuussa 1997 tulin ensimmäistä kertaa panimorakennukseen, ajattelin, että tästä ei kyllä enää tule mitään. Taloa olivat asuneet pulut, rotat ja laitapuolen kulkijat, yläkerroksessa oli valtavan paksu kerros linnunlantaa, vesikatto vuoti, oli lahoa, mätää ja välipohjissa reikiä. Kyllä se ensireaktio kuitenkin nopeasti meni ohi. Lopputulos on ainutlaatuisen upea, mutta suuri osa kustannuksista jouduttiin käyttämään siihen, että talo ylipäätänsä saatiin pelastetuksi, projekti-insinööri Hilkka Tapio HT-Rakennuttajista kertoo.

Kuvagalleria

02-AURAN-PANIMO-PU303.jpg
02-AURAN-PANIMO-PU303.jpg
03-AURAN-PANIMO-PU303.jpg
04-AURAN-PANIMO-PU303.jpg
05-AURAN-PANIMO-PU303.jpg
06-AURAN-PANIMO-PU303.jpg
07-AURAN-PANIMO-PU303.jpg
08-AURAN-PANIMO-PU303.jpg
09-AURAN-PANIMO-PU303.jpg
10-AURAN-PANIMO-PU303.jpg
11-AURAN-PANIMO-PU303.jpg
12-AURAN-PANIMO-PU303.jpg
13-AURAN-PANIMO-PU303.jpg
14-AURAN-PANIMO-PU303.jpg
15-AURAN-PANIMO-PU303.jpg
16-AURAN-PANIMO-PU303.jpg
17-AURAN-PANIMO-PU303.jpg
18-AURAN-PANIMO-PU303.jpg
19-AURAN-PANIMO-PU303.jpg
20-AURAN-PANIMO-PU303.jpg