Artikkelit

Atria Suomi Oy:n Logistiikkakeskus

Atrian logistiikkakeskus edustaa alansa huippua

Pohjoismaiden suurimmassa ja Euroopan – kenties koko maailman – uudenaikaisimmassa elintarvikealan logistiikkakeskuksessa lihatuotteet siirtyvät tuotannosta varastoon ja lastaukseen saakka lähes kokonaan ihmiskäden koskematta.

Atrian Nurmossa sijaitseva lihakylä on vaikuttava näky: usean rakennuksen muodostama kokonaisuus on ehjä ja tyylikäs, vaikka rakennukset ovat nousseet Pohjanmaan lakeuksille eri vuosina. Kaikkialla on myös erittäin siistiä.

Siat ja broilerit tuodaan Nurmoon elävinä. Kumpikin eläinlaji kulkee lihakylän rakennuksissa omia reittejään teurastamosta tuotantoon. Kun elintarvikkeiksi muuttuneet lihat ovat päätyneet yksittäispakkauksiin, tiet yhdistyvät, ja pakkaukset viilettävät kuljettimia pitkin keväällä 2007 valmistuneeseen logistiikkakeskukseen, sen varastoon ja lopulta keruun ja lähetyksen kautta maailmalle.

 

Yhdessä viikossa logistiikkakeskuksen kautta kulkee keskimäärin 2,5 miljoonaa kiloa tuoretuotteita. Atrian logistiikasta vastaava kehityspäällikkö Jaakko Takala arvioi määrän yhä kasvavan, sillä laitoksen koko kapasiteetti ei ole vielä käytössä.

Tämänhetkinen ennätys tehtiin juhannusviikon tiistaina. Silloin myymälöihin lähti yhden päivän aikana 1,3 miljoonaa kiloa lihatuotteita.

– Uskoisin kasvunvaraa riittävän muutamaksi vuodeksi eteenpäin, Takala sanoo ja kertoo, että tonttimaata riittää vielä, jos tulee tarvetta laajentaa.

 

Rakennus prosessin ehdoilla

Arkkitehti Sirpa Lindroos Liark Oy:stä sai tehtäväkseen ruveta suunnittelemaan logistiikkakeskuksen laajennusta keväällä 2005. Laajennukseen oli kaksi syytä: myynnin voimakas kasvu ja se, että asiakkaat haluavat tilata tuotteita pienissä erissä tiheään tahtiin.

Uuden logistiikkakeskuksen sydämen muodostaa korkeavarasto, jonka varustaminen annettiin saksalaisen Witronin tehtäväksi. Se on toimittanut järjestelmät myös vuonna 2001 valmistuneeseen logistiikkakeskukseen.

– Rakennusta lähdettiin suunnittelemaan siinä vaiheessa, kun logistinen järjestelmä oli suunniteltu valmiiksi, Lindroos kertoo.

 

Lindroos on suunnitellut rakennuksia lihateollisuuden tarpeisiin 1980-luvulta lähtien, joten alan erityisvaatimukset olivat hänelle tuttuja.

Kun rakennus rakennettiin tavallaan prosessin ympärille, rakennuksesta saatiin hyvin tehokas.

– Aiemmin valmistuneeseen logistiikkakeskukseen verrattuna uudessa rakennuksessa on paljon vähemmän tyhjää tilaa, Takala vertaa.

 

Witronin toimittama järjestelmä sisältää muun muassa 50 hissiä, jotka kuljettavat tuotannosta tulevat ja muovilaatikoihin pakatut elintarvikkeet korkeavaraston hyllyille. Laatikoiden kulkunopeus on viisi metriä sekunnissa.

Osa hisseistä on 18 metriä korkeita, ja ne tarvitsevat ympärilleen toimintatilaa 20 metriä. Se antoi raamit uuden logistiikkakeskuksen koolle, ja niinpä rakennuksen vapaa korkeus on 20 metriä. Koska varastoon ei voitu sijoittaa palkkeja, jotka haittaisivat hissien toimintaa, korkeavaraston kattoa kannattelee ulkona katolla sijaitseva avaruusristikko.

Kuvagalleria

_MG_9390m.jpg
_MG_9390m.jpg
_MG_9391m.jpg
_MG_9396m.jpg
_MG_9397m.jpg
_MG_9409m.jpg
_MG_9417m.jpg
_MG_9435m.jpg
_MG_9436m.jpg
_MG_9437m.jpg
_MG_9445m.jpg
_MG_9449m.jpg
_MG_9472m.jpg
HPIM1277.jpg