Asikkalan uusi, kaunis kirjasto kutsuu viihtymään valoisissa tiloissa. Tilat ovat malliesimerkki siitä, kuinka hyvin suunniteltu uusiokäyttö voi olla mitä toimivin ratkaisu. Kodikas kirjastokeidas tehtiin ammattikoululta tyhjäksi jääneeseen veneenrakennushalliin.
Asikkalan uusi kirjasto otettiin käyttöön viime lokakuussa. Syyspimeällä sen valot loistivat lasiseinien läpi kutsuvina. Näin keväthankien aikaan luonnonvalo suorastaan tulvii sisään. Lehtilukusalissa näkee kahvikupposen ääressä lukea sellainenkin, jonka lukulasit ovat unohtuneet kotiin.
Asikkalan uusi kirjasto sijaitsee kunnan keskustaajamassa Vääksyssä, koulujen ja liikunta- ja jäähallin tuntumassa, mahtavan Aurinkovuoren kupeessa. Päijänne aukeaa vähän matkan päässä ja pilkottaa pohjoispuolen pienemmistä ikkunoista, joiden ääreen on sijoitettu tietokoneita.
Rakennuksen tontti rajoittuu kolmiomaisena kiilana Asikkalantien ja Kanavatien väkiin. Tiet ovat vilkkaasti liikennöityjä – etenkin silloin, kun kesäasukkaat valtaavat Päijänteen rannat.
– Arkkitehdille on varmaankin aina upeata saada suunniteltavakseen kirjasto. Erityisen upeata se on, kun saa tehtäväkseen oman kylän kirjaston, vieläpä kivenheiton päässä naapurissa, rakennusarkkitehti Kari Järvinen sanoo.
Arkkitehtuuritoimisto Kari Järvinen vastasi koko hankkeen pää-, arkkitehti- ja sisustussuunnittelusta.
”Koko hanke” tarkoittaa kirjaston lisäksi päiväkotia Tuulalullaa, Kanavan viisiluokkaista erityiskoulua sekä kunnan teknisen toimen ja ympäristötoimen toimistoja. Rakennuksen kerrosala on runsaat 3 000 neliömetriä, josta kirjasto-osan osuus 1 230 neliömetriä.
Kaikki tämä sijoitettiin tiloihin, jotka tyhjenivät Vääksyn ammattikoululta kesällä 2001. Rakennus oli valmistunut kolmessa vaiheessa 1980-luvulla. Talo on ollut koko ajan kunnan omistuksessa. Sen tyhjennyttyä alettiin etsiä siihen sijoitettavia toimintoja.
Kirjasto oli hankelistalla alusta asti. Vanha kirjasto toimi pieneksi jääneessä huoneistossa ravintolan alakerrassa. Nykyajan vaatimuksiin ei niissä tiloissa voitu vastata kyllin hyvin.
Aivan läpihuutojuttu kirjaston rakentaminen ammattikoulun veneenrakennushalliin ei ollut. Sijaintia epäiltiin hieman syrjäiseksi. Monet olisivat mielineet mahdollisesti kokonaan uutta kirjastoa, joka olisi sijoitettu uuteen liikekeskustaan, noin puolentoista kilometrin päähän. Kunnanvaltuuston päätöksen mukaan kirjasto kuitenkin sijoitettiin ammattikouluun.
– Nyt voidaan puhua uudesta kulttuurikeskustasta, jonka koulut ja kirjasto muodostavat. Kirjasto on kohtuullisen hyvin saavutettavissa, koska kaikki kunnan linja-autoreitit kulkevat sen vierestä, Kari Järvinen sanoo.
Etenkään moni ei-ammattilainen ei tajunnut, kuinka hyvin veneenrakennushalli kirjastoksi sopi. Kuinka tylsästä tehdashallista voisi saada viihtyisän kirjaston? Veneenrakennushallin sisääntulopihakin oli takapihamainen ”törkytori” eikä inspiroinut visioimaan salonkikelpoista julkista tilaa.
Järvinen kuitenkin kertoo nähneensä heti, että ilmava, korkea halli oli kuin tehty kirjastoksi. Rakenteet olivat kunnossa. Pilaripalkkirunko mahdollisti tarvittavan väli- ja ulkoseinien purun. Suuret hallinovet muuttuivat lasiseiniksi, jotka päästävät valon rungoltaan syvään tilaan.
Suomessa on totuttu tietynlaiseen historiattomuuteen. Uutta on pidetty parempana kuin vanhaa, ja menneisyys unohdettu. Siksi onkin mielenkiintoista, että Asikkalan kirjastossa on säilytetty niinkin nuoren kuin 1980-luvun rakennuksen ”historia” eli muistumia menneisyydestä veneenrakennushallina. Veneenteko ja vesi liittyvät tietysti myös Asikkalaan, joka on mahtavan Päijänteen pitäjä.
Kari Järvisellä oli tämä idea, ja myös kirjaston väki oli samoilla linjoilla.
– Mekin olimme ajatelleet, että kirjaston voisi liittää jotenkin veteen, koska Asikkalassa ollaan ja koska veneenrakennushalliin asetutaan, kirjastonjohtaja Kirsi Lähde kertoo.
Niinpä veneenrakennushallissa säilytettiin vanha hallinosturi, johon ripustettiin ”mobileksi” samassa hallissa aikanaan ensimmäisellä vuosikurssilla rakennettu puuvene.
Venettä muistuttava kirjastotiski kaarevine muotoineen on uniikki: sen suunnitteli Kari Järvinen itse ja valmisti paikallinen Asikkalan Puuseppä.