Arppeanum Helsingin yliopistomuseo

Toiminnallisesti rakennus on varsin monipuolinen. Sen tiloissa on tällä hetkellä yliopiston, lääketieteen ja eläinlääketieteen historian, hammaslääketieteen ja käsityötieteen kokoelmat. Rakennuksessa valmistumisesta lähtien toiminut Mineraalikabinetti täydentää museokokoelmaa.

Tiukka aikataulu

Arppeanum-hanke lähti liikkeelle vuonna 1998 esiselvityksin. Hankesuunnitelmia tehtiin peräti kaksi. Käyttäjän rooli on ollut tärkeä, onhan Helsingin yliopistolla paljon kokemusta rakennuttamisesta.

Vuoden 2001 keväällä tehtiin päätös rakentamisesta ja tilaaja, Senaatti-kiinteistöt, asetti samalla melko kovan aikataulun. Rakennustaiteellisesti ja kulttuurihistoriallisesti mielenkiintoisen arvorakennuksen haluttiin valmistuvan runsaassa kahdessa vuodessa.

Tiloihin sijoitettava museotoiminta oli hyvä lähtökohta saattaa rakennus arvoiseensa käyttöön. Tilojen tuli vastata tekniikaltaan nykyaikaisia vaatimuksia ja suunnitteluratkaisuissa tuli ottaa huomioon ympäristö- ja elinkaarinäkökohdat rakennuksen suojelutavoitteita kunnioittaen. Rakennuksen tavoiteiäksi korjaustoimenpiteiden jälkeen asetettiin 100 vuotta.

Tiukasta aikataulusta ja työn vaativuudesta huolimatta projektiorganisaatio suoriutui tehtävästä aikataulun ja tavoitteiden mukaisesti, kertoo arkkitehti Auli Karjalainen Senaatti-kiinteistöistä.

Arppeanumin historia 

Snellmaninkatu 3:n rakennus suunniteltiin Keisarillisen Aleksanterin yliopiston laboratorio ja -museorakennukseksi ja valmistui vuonna 1869. Nimensä se sai hankkeen isän, yliopiston rehtorin Adolf Edvard Arppen mukaan.

Rakennus edustaa klassista arkkitehtuuria. Siinä on kuitenkin nähtävissä vaikutteita myös muista tyylisuunnista, mikä tekee siitä varsin mielenkiintoisen arkkitehtuurikohteen. Jopa mahtipontisen oloisen julkisivun muodoissa on piirteitä venetsialaisesta arkkitehtuurista.

Pohjakaava oli ja on edelleen keskeisen porrashuoneen jakama ja yhden akselin symmetrialle alistettu. Runkosyvyydeltään rakennus on melko suuri ja huonetilat ovat korkeat. Porrashuone on erityisen komea. Itse porras on valurautainen, mikä antaa tilalle hyvin erityislaatuisen luonteen.

Katutasossa oli alun perin kemian laboratorioita ja henkilökunnan asuintiloja. Toisessa kerroksessa oli laboratoriotiloja ja suuri luentosali. Kolmannessa kerroksessa oli rehtori Arppen asunto ja Mineraalikabinetin kokoelma. Neljänteen kerrokseen oli järjestetty yliopiston museon kokoelmien tiloja.

Rakenteeltaan talo on aikansa lapsi: kantavan rungon seinärakenteet ovat muuratut, alapohjan lattia on holvattu tiilestä muuraamalla ja välipohjat rakennettu puusta.

Rakenteellisesti ja rakennushistoriallisesti mielenkiintoisia ovat yläpohja ja ullakon kattorakenteet. Yläpohja on nimittäin kannatettu ripustamalla, koska jännevälit ovat valtavat. Rakennejärjestelmä on eräällä lailla avantgardistisen rakennetekniikan esiaste ja samalla Ateneumin ja Säätytalon upeiden teräsrakenteiden edelläkävijä.

Menneen ajan tieto loi pohjaa suunnitteluun

Rakennuttamista johti projektijohtaja Juha Lemström Engel Rakennuttamispalvelut Oy:stä ja pääsuunnittelijana oli arkkitehti Vesa Tiilikka Engel Suunnittelupalvelut Oy:stä. Engelistä hankittiin myös rakennesuunnittelu. LVI-suunnittelusta vastasi Leo Maaskola Oy. Purku-urakan teki Takapiha-yhtiöt ja rakennustöiden toteutuksesta vastasi NCC:n korjausrakentamisen yksikkö.

Vaikka hankkeen budjetti ja aikataulu olivat tiukat, luovalle suunnitteluvaiheelle varattiin tarpeeksi aikaa. Suunnittelun ja töiden aikataulutus ovat olleet Arppeanumin rakentamisessa perustavimpia rakennuttajakonsultin tehtävistä. Tärkeää on ollut myös tiedon hankinta, sen hallinta ja oikea-aikainen välittäminen eri asianosaisille.

‑ Purku-urakka oli tämän vuoksi erityisen tärkeä meille. Näin saimme tietoa rakenteista suunnittelijoille juuri luonnossuunnitteluvaiheessa, kertoo Juha Lemström Engel Rakennuttamispalveluista.

Purkaminen on aina ”herkkä” asia korjausrakentamisessa. Purku-urakoiden yhteydessä saadaan tietoa menneen ajan rakennustekniikasta, rakenteiden kunnosta ja sijainnista. Purkujen yhteydessä myös selviää rakennuksen tekninen tila: onko mahdollisesti vesivaurioita ja pitääkö rakenteita korjata.