Artikkelit

Are Sensus House

Integroitu talotekniikka talon henki ja sielu

sivu52kuva.jpg

Are Konserni toimi vuosikaudet Helsingissä viidessä eri toimipisteessä. Konsernin johdon tavoitteena oli saada toiminnat sijoittumaan yhteisiin tiloihin. Are Sensus House valmistui viime vuoden lopulla ja koko 160 hengen henkilökunta pääsi muuttamaan uuteen toimitaloon.

Ensisijaisesti etsittiin saneerattavia tiloja. Sopivaa kohdetta ei kuitenkaan löytynyt, joten päädyttiin uudisrakentamiseen. Vantaan kaupunki tarjosi teollisuustonttia Kaivokselasta Hämeenlinnantien varrelta. Rakennushankkeen arkkitehdiksi valittiin Parviainen Arkkitehdit Oy tiukan suunnittelijavalintaprosessin jälkeen. Arkkitehtitoimiston tekemä ehdotus oli heti tilaajan mielestä sopivin. Arkkitehdin toimeksianto käsitti varsinaisen rakennussuunnittelun lisäksi suunnittelutehtävät koko korttelin kaavamuutoksesta aina sisustussuunnitteluun asti.

 

Onnisesta Onvestiin

Liikemies Alfred Onnisen Turkuun vuonna 1913 perustaman yrityksen toiminnat siirrettiin Helsinkiin vuonna 1927 ja samassa yhteydessä perustettiin Vesijohtoliike Onninen Oy. Kunnallistekniikka tuli mukaan liiketoimintaan 1950-luvulla ja ilmastointi seuraavalla vuosikymmenellä. Sähköalan liiketoiminta käynnistyi ja teollisuuden toimitukset ja projektivienti alkoivat 1970-luvulla. Samaan aikaan alkoi kansainvälistyminen.

Keski-Suomen Sähköliike aloitti toimintansa Jyväskylässä vuonna 1924. Uudeksi nimeksi otettiin Are Oy vuonna 1938. Sähkökaupasta ja -urakoinnista kasvoi monialayritys.

1990-luvun puolivälissä toteutettiin merkittävä rakennemuutos. Tällöin Onninen Oy keskittyi LVIS-tukkukauppaan ja Are Oy urakointiin. Onninen-Termo Oy, Are Oy ja Sähköliike K. Maisonen Oy sulautuivat uuteen perustettuun yhtiöön nimeltä Are Oy, joka aloitti toimintansa 1.1.1995.
Tänä päivänä Are Konserni kuuluu suomalaiseen Onvest-konserniin. Onvest Oy omistaa 100 % osakekannasta. Are Oy:n täysin omistamia tytäryhtiöitä ovat Ilmaexpertit Oy, Aresys Oy, Kaksoisputki Oy ja KP-Asennus Oy sekä ulkomaiset tytäryhtiöt Pietarissa ja Tallinnassa.
Are Konsernin perusliiketoiminnan muodostavat putki-, ilmastointi- ja sähköurakointi sekä alan huoltotoiminta. Talotekniikan osaamista täydentävät erikoisyksiköt heikkovirta-, rakennusautomaatio- ja palosammutusurakoinnissa.

Are-talotekniikan uusin tuote on Are Sensus, josta uusi pääkonttori on saanut nimensäkin. Tuote sisältää rakennuksen talotekniset järjestelmät. Sensus on latinaa ja tarkoittaa järkeä, aistimusta ja tunnetta.

 

Arkkitehtuuri

Yhtenä perusteena korttelin kaavaratkaisuun on rakennuksen pääsuunnittelijana ja arkkitehtina toimineen arkkitehti Paula Jaatisen mukaan ollut professori Olli Kivisen 1980-luvun alussa tekemä Kaivokselan asemakaava. Kaavalle ovat luonteenomaisia erityisesti alueen itäisillä alueilla kapeat pohjois-eteläsuuntaiset rakennusmassat. Toisaalta oman erityisluonteensa korttelille antaa sen sijainti Hämeenlinnanväylän kupeessa.

Paula Jaatisen mukaan rakennus muodostuu kahdesta erilaisesta perusmassasta. Hämeenlinnanväylän puoleinen umpinaisempi massa muodostaa tien ja liikenteen suuntaisen dynaamisen ja voimakaan elementin toimien samalla meluesteenä (Sensus = järki). Matala lasinen massa on ilmeeltään avoimempi ja vapaamuotoisempi (Sensus = aistimus). Massojen eroja korostaa niiden väliin sijoitettu lasikattoinen valopiha, jonka ympärillä on toimistotilat (Sensus = tunne).

Työtilat ovat 85-prosenttisesti avotoimistoa. Sisätilojen suunnittelun lähtökohta oli niiden muunneltavuus. Rakennuksen arkkitehtuuri on selkeää ja modernia. Lasiseinäinen matala ja rinteeseen sijoittuva umpinaisempi osa on metallikasettipintainen. Pinnan väri vaihtuu valaistusolosuhteiden mukaan sinisen eri tummuusasteiksi.

Julkisivusta vaijerein ripustettu katos ja korkeat valaisinpylonit korostavat sisääntuloa. Tilat on mitoitettu kahdellesadalle henkilölle ja laajennusvaraakin on. Pihalla on 78 ja kellaritiloissa 47 autopaikkaa. Kellarissa on hyvin varustettu kuntosali ja saunaosasto henkilökunnan käyttöön.

 

Kuvagalleria

sivu52kuva.jpg
sivu52kuva.jpg
sivu53kuva.p1.jpg
sivu54julkisivu.jpg
sivu54valaisinpylonit.jpg
sivu56sisakuva.jpg
sivu56sisatila2.jpg
SIVU57KUVA.jpg
sivu58kuva.jpg
sivu59sisakuva.jpg
sivu59sisakuva2.jpg
sivu59sisakuva3.jpg
sivu60saunaneuvottelu.jpg
sivu60sisakuva.jpg
sivu61atkhuone.jpg
sivu61Avokonttori.jpg
sivu61tyopiste.jpg
sivun54julkisivu2.jpg
sivun55etuovet.jpg
sivun55ulkokuva.jpg