Artikkelit

Alfa-kortteli

Jotain vanhaa, paljon uutta

Kortteli Kouvolan keskustassa meni melkein kokonaan uusiksi. Vanhasta muistuttaa liikekiinteistön suojeltu julkisivu ja kolme porraskäytävää.

Sokos tulee takaisin! Viime vuonna Kouvolassa kohistiin, kun selvisi, että uusittavaan Alfa-kortteliin tekee paluun kaupungista monta vuotta poissa ollut tavaratalo.

Varsinkin rouvaväki odotti lokakuussa pidettyjä avajaisia. Havaittavissa oli jopa ruuhkaa.

– Projekti on ollut pitkä, sillä ensimmäiset suunnitelmat Alfa-korttelin suhteen tehtiin 80-luvun alussa. Korttelien jalostaminen oli silloin uutta. Laman myötä idea jäi aikoinaan hautumaan, sanoo rakennusarkkitehti Ossi Andersson Arkkitehtitoimisto Ossi Andersson & Co Oy:stä.

Tosimielessä hanke käynnistyi, kun rakennusliike Oka Oy osti korttelissa sijaitsevat neljä eri kiinteistöä 2000-luvun alkuvuosina. Sen jälkeen muokattiin kaavaa.

– Kaavoitus onnistui joustavasti ja nopeasti. Kaupungilla oli intressi kehittää keskustaa, Andersson arvioi.

Ensimmäisessä, 80-luvulla tehdyssä suunnitelmassa visiot olivat suuria. Katto kohosi koko korttelin laajuudessa ylös asti. Andersson piti ajatusta epärealistisena.

– Seurauksena olisi ollut valtava määrä lämmitettävää sisäpihaa.

 

Urakkaa ahtaudessa

Työt käynnistyivät vuoden 2007 lopussa. Alfa-korttelin kaikki neljä kiinteistöä sijaitsivat omilla tonteillaan, ja keskellä oleva piha oli joutomaan asemassa. Sille oli piirretty järkevämpää käyttöä. Uudessa rakennuksessa ensimmäinen kerros täyttää koko korttelin ja toimii liiketilana.

Matala siipirakennus ja hotelli purettiin, ja niiden paikalla sijaitsee nyt As Oy Kouvolan Ukko-Pappa, jossa on 58 asuntoa neljässä kerroksessa. Niiden koko vaihtelee 45 neliöstä 120 neliöön, ja noin puolet on tässä vaiheessa myyty.

Muut vanhat kiinteistöt ja julkisivut säästettiin, mutta sisäosat uudistettiin täysin. Niiden yläkerrokset ovat nyt pääosin liiketiloina ja toimistokäytössä, aivan kuten ennenkin.

Haastavaa kohteessa oli sen sijainti keskellä kaupunkia.

– Liikenne pyöri ympärillä eikä varastotiloja ollut. Ahtaaksi meni elementtirunkojen toimituksen kanssa, kuvailee vastaava mestari Jari Puomisto, jonka työnantaja on Lemminkäinen Talo Oy Kaakkois-Suomi. Sillä nimellä Oka Oy on tunnettu tämän vuoden alusta.

– Tilaa oli vähän, joten työtä täytyi tehdä erityisen varovaisesti. Omia miehiä oli töissä viisikymmentä ja aliurakoitsijoiden kautta suunnilleen saman verran.

Hyvin onnistuttiin. Muljahduksia lukuun ottamatta tapaturmia ei syntynyt.

Koska kortteli oli myös saneerauskohde, siitä seurasi muutamia hidastavia tekijöitä kuten rakennekuvien puuttuminen. Erikoinen löytö oli puolisen metriä paksut alaylälaattaholvit, jotka olivat täynnä purua ja muuta rakennusjätettä.

– Myös suojeluun oli kiinnitettävä huomiota, Puomisto huomauttaa.

Tarpeet vaihtelevat

Hankkeen käynnistyessä ainoa varma tulija liiketiloihin oli Rosso, joka toimi ennestään yhdessä korttelin kiinteistöistä.

– Tarpeiden ja tilojen yhteensovittaminen on ikuisuuskysymys ja vaatii kompromisseja. Kukaan ei varmaan koskaan saa ihan sellaista kuin haluaa. Koska sijainti on keskeinen, luotimme että kiinteistö löytää käyttäjänsä, sanoo Lemminkäinen Talo Oy Kaakkois-Suomen projektipäällikkö Juha Nypelö.

Arvio osoittautui oikeaksi. Jokaiseen löytyi vuokralainen nopeasti.

Alakertaan oli piirretty useita liiketiloja, mutta Sokos asettui niiden kaikkien paikalle. Ensimmäisissä suunnitelmissa asuntojen paikalla oli toimistoja, mutta korttelista päätettiin tehdä kuitenkin myös asuntokohde.

Uuden osan asuntojen sisäpiha sijaitsee ensimmäisen kerroksen liiketilan katolla. Sinne ei saanut tavaraa muuten kuin nostamalla lasti ympäröivän talomuurin yli.

Liikekiinteistöt eli Kiinteistö Oy Kouvolan Kauppalankatu 3 on myyty nyt ulkopuoliselle sijoittajalle.

– Omistusoikeus vaihtui vuodenvaihteessa. Tarkoitukseemme kuului jalostaa kohde ja myydä se eteenpäin, Nypelö sanoo.

Kuvagalleria

Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
§
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli
Alfa-kortteli