136
6/2012
PROJEKTIUUTISET
Valkeakosken torikeskus
TEKSTI: ANNE KORK AL A
KUVAT: JUKK A-PEKK A JUVONEN
Valkeakosken
Torikeskus
Marraskuun puolivälissä avattiin Valkeakosken keskustaan
paalupaikalle kanavan rantaan Torikeskukseksi
nimetty ostoskeskus. Kaupungin keskustakorttelin
kehittämisohjelman kilpailun myötä voittajaksi selviytyi
Hartela Oy Aihio Arkkitehdit Oy:n suunnitelmalla.
V
alkeakosken uusi Torikeskus on osa-
na torinrannan korttelin kehittämis-
ohjelmaa. Kokonaisuuteen kuuluu
Torikeskuksen lisäksi kolme asuinkerrosta-
loa, pysäköintiyhtiön tilat sekä vanha teh-
taansauna. Sauna on suojeltu, ja sen jatko-
jalostus on toistaiseksi vielä auki. Ilmaan
on kuitenkin jo heitetty ehdotuksia esimer-
kiksi laadukkaammasta ravintolasta.
Liikekeskus sijaitsee aivan Valkeakosken
ytimessä. Näyttävä, harmaiden teräspila-
reiden rytmittämä kaareva etuosa asettuu
korttelin kulmaan linjakkaasti ja luontevasti
avautuen uuden torin suuntaan luoden ra-
kennukselle vetovoimaisen sisäänkäynnin.
Toisessa kerroksessa pääoven ylle kaartuu
myös eittämättä yksi kaupungin parhaalla
paikalla olevista terasseista. Rakennus sopii
erinomaisesti sekä kaupunkirakenteeseen