19
PROJEKTIUUTISET 3/2013
U
udisrakennus sijaitsee Kala­
satamaan kuuluvan Kyläsaaren
alueella ja on Kalasataman
pohjoisin rakennus. Näkymät ovat ava­
rat seitsenkerroksisen talon ylemmistä
kerroksista. Vain kivenheiton päässä
oleva Arcada ja sitä ympäröivä kam­
pus ovat osa viereistä Arabianrantaa.
Kalasatamassa on käynnissä vilkas
rakentamistyö, sillä juuri tänne, entiselle
satama­alueelle, on nousemassa uutta
kaupunkimaista Helsinkiä.
Uudet, toisiinsa kiinni rakenne­
tut asuinkerrostalot Majlunden ja
Majparken, on suunnitellut arkkitehti
Stefan
Ahlman
,
joka on vastannut
koko kampusalueen suunnittelusta.
Ruotsinkielisen Arcadan koulurakennus
valmistui jo kymmenisen vuotta sitten
ja kampuksen ensimmäinen opiskelija­
asuntola Majstranden muutamaa vuotta
myöhemmin. Kampukseen kuuluu myös
vuonna 2005 valmistunut ammattioppi­
laitos Prakticum.
Tässä ollaan”
Majlunden ja Majparken on pitkä ja
suhteellisen suuri rakennus, joka sei­
soo kiilamaisella tontilla yksinään,
vahvana ja pää pystyssä, ikään kuin sa­
noen: ”Tässä ollaan!”. Talon voimakasta
identiteettiä korostavat viisto kattopro­
fiili sekä kadunpuoleista julkisivua täp­
littävät puiset parvekkeet. Satunnaisesti
sommitellut parvekkeet antavat isolle
talolle iloisen ilmeen, kun taloa katselee
Hermannin rantatieltä päin.
Napakka talo jännittävällä paikalla,
kiteyttää Ahlman itse.
Napakkuutta ja itsetietoisuutta talolta
vaaditaankin – onhan sillä kovan sarjan
naapureita: Helsingin kaupungin Stara
varikkoineen, Kyläsaaren Kierrätys­
keskus ja, vielä jonkin aikaa, moottori­
pyöräklubi Bandidos.
Pitkiä paaluja
Ahlmanin alkuperäisissä suunnitelmissa
tontille oli sijoitettuna kolme erillistä ra­
kennusta. Kun vanhaa täyttömaata oleva
maaperä osoittautui erittäin pehmeäksi,
oli rakennusten paikkaa muutettava lä­
hemmäksi tontin kadunpuoleista reu­
naa. Samalla arkkitehti laittoi kolme ra­
kennusta yhteen. Nyt valmiina olevaan
taloon on tulossa vielä jatkoa. ”Puuttu­
van” kolmannen palasen, Majsvansenin,
rakentaminen on jo käynnistynyt.
Kaupunki huolehti omistamansa ton­
tin esirakentamistöistä, niin sen puh­
distamisesta kuin tontille vievän uuden
Kyläsaarenkujan rakentamisesta. Sen
jälkeen upottavaa rakennuspohjaa oli
vahvistettava suuritöisillä ja aikaa vievil­
lä paalutuksilla.
Maahan upotettiin 133 teräsbetoni­
paalua ja 61 teräspaalua, joiden keski­
pituus oli 28 metriä, kertoo suunnittelu­
johtaja
Jari-Tapio
Aalto
A­Insinöörit
Värikkäät palo-oviaukot ja lattian
mustavalkoraidoitus katkaisevat pitkiä, talon
päästä päähän ulottuvia käytäviä. Valoa tulvii
sisään suurista ikkunapinnoista ja katto-
ikkunoista, joiden valo pääsee valokuilujen
kautta alimpaan kerrokseen asti.
Majparken ja Majlunden opiskelija-asunnot