Destia urakoi jalkapallohallin maa- ja pohjarakennustyöt Porvoossa

Urakka sisältää tontin raivauksen, pintamaan poiston sekä varsinaisen jalkapallohallin pilaristabiloinnin, rakennekerrokset sekä painopenkereen.

– Kyseessä on esirakennusurakka, jossa pääosa urakkasummasta koostuu pilaristabilointityöstä. Alueella tehdyt maaperätutkimukset varmistivat, että jalkapallohallin pohjatöissä pelkkä massanvaihto ei riitä. Joten alueelle tehdään kalkkistabilointi, Destian työpäällikkö Kimmo Perttu kertoo.

Työt hankkeella alkavat alueen raivauksella sekä pintamaan poistolla ensi viikon maanantaina ja stabilointityöt aloitetaan 17.4. Porvoon kaupungin tilamaan urakan työt valmistuvat kesäkuun 2017 loppuun mennessä.

– Hoidamme esirakennustyöt tehokkaasti ja ammattitaidolla, jotta varsinaisen jalkapallohallin rakennustyöt pääsevät alkamaan ajallaan, Perttu toteaa lopuksi.

 

Destia on Suomen suurin infra-alaan keskittynyt yhtiö, joka suunnittelee, rakentaa ja ylläpitää liikenneväylien ja ratojen sekä liikenne- ja teollisuusympäristöjen lisäksi kokonaisia elinympäristöjä. Vuonna 2016 yhtiön liikevaihto oli yli MEUR 490. 1 500 tositoimijaamme toteuttavat edistyksellisiä ratkaisuja, jotka edistävät turvallista ja sujuvaa liikkumista, ja tekevät ympäröivästä maailmasta pala palalta toimivampaa. Destia luo toimivampaa Suomea, jotta tulevaisuuden tekijöillä olisi vahva perusta ja väylät avoimina, minne ikinä he haluavatkin mennä.