Kuva: Cramo koulu

Cramo kerää työturvallisuushavaintoja Haaviin

Kuva: Cramo koulu

Onnettomuuksia voidaan ehkäistä myös säännöllisillä koulutuksilla.

Tämän viikon perjantaina vietetään 22. kerran maailmanlaajuista työturvallisuuspäivää, jota kansainvälinen työjärjestö ILO koordinoi. Tämän vuoden teemana on Tiedosta turvaa, eli miten työturvallisuushavaintojen avulla voidaan lisätä turvallisuutta.

Cramo Finlandilla on useamman vuoden ajan ollut käytössä sähköinen Haavi-palvelu, johon henkilökunta kirjaa työturvallisuus- ja ympäristöhavaintoja ja hyviä ratkaisuja ongelmiin. Henkilökunnan toimesta havaintoja tehdään noin 250 kuukaudessa. Uutena asiana Cramo haluaa tarjota myös asiakkailleen ja yhteistyökumppaneille mahdollisuuden havaintojen kirjaamiseen web-lomakkeella, joka välittää havainnot samaan tietokantaan.

− Toimimme yhdessä satojen alihankkijoiden, kuljettajien ja aliurakoitsijoiden kanssa lähes 60 paikkakunnalla. Mikäli havaitsemme samoja haasteita useilla paikkakunnilla, voimme kehittää ja ennalta ehkäistä niitä yhä paremmin myös keskitetysti, kertoo Cramo Finlandin turvallisuusasiantuntija Mikko Yläjääski.

Cramolla tapaturmien määrä on laskenut eniten yksiköissä, joissa havainnointiin ja ennalta ehkäisevään toimintaan panostetaan. Yhtiöllä on käytössään myös palkitsemisjärjestelmä, jossa työntekijät saavat tulospalkan päälle lisäbonuksen, mikäli tulostavoitteisiin päästään ilman tapaturmia.

Korkealla työskentelyyn liittyy aina hengenvaara

Rakennusala on ilmoittanut tavoitteekseen kitkeä tapaturmat kokonaan alalta vuoteen 2020 mennessä. Cramo on mukana tavoitteessa ja haluaa työturvallisuuspäivän kunniaksi muistuttaa, että esimerkiksi korkealla työskentelyyn liittyy aina hengenvaara. Rakennusteollisuus RT ry:n tilastojen mukaan kaatumiset, liukastumiset ja putoamiset ovat tyypillisiä tapaturmia myös kokeneilla työntekijöillä.

− Valveutuneilla rakennusalan yrityksillä käytettävät koneet ja suojausratkaisut, kuten kaiteet ja telineet ovat pääsääntöisesti rakenteellisesti kunnossa ja turvallisia. Riskejä aiheuttavat usein tekijöiden puutteelliset taidot käsitellä koneita tai asentaa suojia. Valveutunut yritys varmistaa asiantuntevan kouluttajan avulla henkilökuntansa osaamisen. Tämä paitsi lisää työturvallisuutta myös tekee työskentelystä tehokkaampaa, Mikko Yläjääski tiivistää.

Cramo tarjoaa asiakkailleen Cramo Koulu -turvallisuuskoulutuspalveluita, joissa perehdytään putoamissuojien ja henkilönostinten käyttöön. Koulutuksia voivat hyödyntää teollisuus- ja rakennusalan yritykset sekä esimerkiksi logistiikka- ja kunnossapitoalan toimijat. Cramo Koulun palveluihin luottavat jo esimerkiksi NCC, Lemminkäinen ja Metsä Fibre.

− Edes kokeneet työntekijät eivät osaa aina valita eri työvaiheisiin oikeaa nostinta. Käymme koulutuksissa läpi myös pahimpia korkealla työskentelyn sudenkuoppia, jotka aiheuttavat useimmin kuolemantapauksia. Näitä ovat epätasainen tai liukas maapinta, väärin tuettu nostin tai työmaalla roikkuvat sähköjohdot, muistuttaa Cramo Koulusta vastaava Kari Kivioja Cramo Finlandilta

Cramo on täyden palvelun rakennuskonevuokraamo, joka vuokraa asiakkailleen myös siirtokelpoisia tiloja sekä tarjoaa rakentamista, saneeraamista ja kunnossapitoa tukevia palveluja. Cramo lupaa asiakkailleen aina mainion päivän työmaalla ja kantaa vastuun paitsi hyvästä asiakaspalvelusta, myös toimitusten aikatauluista ja kaluston ja palveluiden ensiluokkaisesta laadusta. Cramo on alansa johtavia palveluntarjoajia Pohjoismaissa sekä Keski- ja Itä-Euroopassa. Cramolla on toimintaa 15 maassa noin 330 toimipisteessä ja henkilöstöä noin 2 500. Vuoden 2015 liikevaihto oli 668 miljoonaa euroa. Cramo Finland toimii yli 400 työntekijän voimin noin 60 toimipisteessä. Cramo Finland on osa Cramo-konsernia, jonka emoyhtiö Cramo Oyj on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.cramo.fi