Viimeisimmät julkaisut

CapMan Real Estate myy Hyvinkään Rantasipi Sveitsin Kiinteistörahasto Sveitsi Ky:lle

capman_logoCapMan Hotels RE Ky -rahasto myy Hyvinkäällä sijaitsevan hotellikiinteistö Rantasipi Sveitsin kokonaisuudessaan Sveitsi Kiinteistörahasto Ky:lle, jonka omistaa hotellin kehittämiseksi perustettu sijoittajaryhmä. Kauppa toteutui 20.9.2016.

Restelin vuokrasopimus kiinteistössä päättyi keväällä 2016. Hotellikiinteistö tullaan muuttamaan uuden omistajan toimesta monipuoliseksi viihde- ja liikuntamatkailukeskukseksi kokouskäyttöön sekä perhelomailijoille. Lisäksi Hyvinkään kaupunki ja uusi omistaja ovat sopineet nykyisen Hyvinkään uimahallin kylpylätyyppisestä laajennuksesta.

”Myyntiajankohta on rahaston kannalta mitä sopivin edellisen vuokrasopimuksen päätyttyä hiljattain. Olemme erittäin iloisia, että olemme löytäneet Rantasipi Sveitsille innokkaan uuden omistajan, joka on sitoutunut kehittämään tätä värikkään historian omaavaa hotellia ja herättämään sen taas täyteen loistoonsa. Uskomme, että hanke tulee vaikuttamaan positiivisesti koko Hyvinkään kaupungin viihtyvyyteen ja houkuttelevuuteen,” kommentoi CapMan Real Estaten partneri Pirjo Ojanperä.

CapMan Hotels RE Ky -rahasto perustettiin vuonna 2008, ja se hallinnoi 39 hotellikiinteistöä Suomessa ja Ruotsissa. Rahastossa olevia kiinteistökohteita ovat muun muassa Helsingin keskustassa sijaitsevat hotellit Crowne Plaza ja GLO Hotel Art.


CapMan www.capman.fi

CapMan on johtava pohjoismainen pääomasijoitusalalla toimiva sijoitus- ja varainhoitoyhtiö. Yli 25 vuoden ajan olemme kehittäneet yrityksiä ja kiinteistöjä ja tukeneet niiden kestävää kasvua. Olemme sitoutuneet ymmärtämään asiakkaidemme tarpeita jatkuvasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Tavoitteenamme on tarjota houkuttelevia tuottoja ja innovatiivisia ratkaisuja sijoittajille sekä lisäarvoa tuottavia palveluja sijoitustoiminnan partnershipeille, kasvuhakuisille yrityksille sekä kiinteistöjen vuokralaisille. Partnership-mallilla toimivat sijoitustiimimme eli Buyout, Real Estate, Russia ja Credit sekä osakkuusyhtiömme Norvestia vastaavat itsenäisesti sijoitustoiminnasta ja sijoituskohteiden arvonluontityöstä. CapManin palveluliiketoimintaan kuuluvat muun muassa varainhankinnan, hankinta- ja ostotoiminnan sekä rahastojen hallinnoinnin palvelut sekä sisäisille että ulkoisille asiakkaille. Palveluksessamme on noin 100 pääomasijoittamisen ammattilaista ja hallinnoimme rahastoissamme noin 2,8 miljardin euron pääomia.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail