Kuva: Bravida

Bravida ostaa pohjanmaalaisen Asentaja Group Ab Oy:n

Bravida Finland Oy ostaa Pohjanmaalla toimivan asennusyhtiö Asentaja Group Ab Oy:n. Se on alueen johtava sähkö-, lämmitys-, vesi- ja ilmanvaihtoratkaisuiden ratkaisutoimittaja. Yritys työllistää noin 100 työntekijää ja sen liikevaihto on noin 13 miljoonaa euroa.

Asentaja Group perustettiin Pietarsaaressa vuonna 2011 usean pienemmän toimijan yhteisyrityksenä. Yritysten juuret ulottuvat vuoteen 2001 asti. Bravida on tehnyt ostosopimuksen yrityksen koko osakekannasta.

Asentaja Group on kehittynyt vahvasti viime vuosina, ja sillä on toimintaa usealla paikkakunnalla, kuten Pietarsaaressa, Vaasassa ja Kokkolassa, mutta myös Seinäjoella ja Torniossa. Kaupan myötä Bravidan palvelut kattavat huomattavasti aiempaa suuremman osan Suomen markkinoista.

– Tämä on strategisesti tärkeä askel Bravidalle. Pohjanmaan markkinat ovat kasvussa ja alueen kytkökset Ruotsiin ovat meille hyödyksi. Siksi vahvistamme asemaamme myös pohjoisemmassa Suomessa, sanoo Bravida Finland Oy:n toimitusjohtaja Marcus Karsten.

Myyjänä on Asentaja Groupin johto, joista kaupan myötä tulee avainhenkilöitä Bravidan kehityksen jatkamiseksi alueella.

– Saamme tueksemme vahvan ja asiantuntevan omistajan, joka vahvistaa tarjontaamme ja antaa meille paremmat mahdollisuudet palvella asiakkaitamme, sanoo Asentaja Groupin toimitusjohtaja Jonas Björkskog.

Bravida tuli Suomen markkinoille kesällä 2015 ostamalla Peko-konsernin ja Halmesvaara-konsernin, joiden yhteenlaskettu liikevaihto oli noin 80 miljoonaa euroa. Bravida sai hyvän jalansijan Etelä- ja Keski-Suomen markkinoilla.

– Viimeisen vuoden ajan olemme integroineet Suomen toimintoja muun Bravidan kanssa. Asentaja Groupin osto on tärkeä askel kohti tavoitettamme olla alan johtava tekijä Suomessa, sanoo Bravidan konsernijohtaja Mattias Johansson.

Bravida arvioi kaupan toteutuvan 1.12.2016 mennessä.


Bravida on Pohjoismaiden johtava taloteknisten ratkaisujen kokonaistoimittaja, joka työllistää noin 9000 ammattilaista. Bravida tarjoaa sekä erikoispalveluita että kokonaisratkaisuja sähkö-, lämpö-, vesi- ja ilmastointitekniikassa, ja ne kattavat talotekniikan koko elinkaaren suunnittelusta asennukseen, käyttöön ja ylläpitoon. Bravida toimii yli 140 paikkakunnalla Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Suomessa. Bravidan (BRAV) osake noteerataan NASDAQ Tukholmassa. www.bravida.fi