Turun Hansakortteli on Suomen rakastetuin kauppakeskus (Helsingin Sanomat, 14.2.2016). Hansakorttelin myynti vuonna 2017 oli noin 227 miljoonaa euroa ja kävijämäärä noin 12,4 miljoonaa. Hansakorttelissa toimii yli 130 yritystä.

Assemblin pienentää Turun Hansakorttelin hiilijalanjälkeä

Turun Hansakortteli on Suomen rakastetuin kauppakeskus (Helsingin Sanomat, 14.2.2016). Hansakorttelin myynti vuonna 2017 oli noin 227 miljoonaa euroa ja kävijämäärä noin 12,4 miljoonaa. Hansakorttelissa toimii yli 130 yritystä.

Turun Hansakortteli on Suomen rakastetuin kauppakeskus (HS, 14.2.2016), missä kävijämäärät hipovat yli 12 miljoonaa. Monipuolisessa korttelikokonaisuudessa toimii yli 130 yritystä eri-ikäisissä rakennuksissa. Hansakortteli on asettanut tavoitteekseen vähentää energiankulutustaan vuodessa noin 230 kerrostaloasunnon verran ja tässä Hansakorttelia auttaa Assemblin.

– Toteutuksella parannetaan sekä asiakkaiden että vuokralaisten viihtyisyyttä korttelissa, kertoo Hansakorttelin kiinteistöpäällikkö Petri Honkasalo.

Assemblin valittiin energiatehokkuushankkeen toteuttajaksi alkuvuodesta 2018. Valintakriteereinä tilaajalla oli aikaisemmat vastaavat hankkeet, saadut tulokset, monipuolinen rakennusautomatiikan sekä kiinteistön modernisoinnin osaaminen. Tällä hetkellä työmaalla työskennellään ilmanvaihdon modernisoinnin ja automaatiojärjestelmän asennustöiden parissa. Assemblinin projektijohtaja Markku Sjöman vastaa Hansakorttelin työmaalla siitä, että pyörät pysyvät pyörimässä.

– Kohde on suuri ja monipuolinen kokonaisuus, joka muuttuu jollei viikoittain niin vähintään kuukausittain. Kauppakeskusympäristössä ei staattista tilannetta jatku pitkään vaan liiketilavuokralaiset vaihtuvat tietyin väliajoin ja esimerkiksi liiketilaremontteja ja -muutoksia suoritetaan jatkuvasti.

Hansakortteli koostuu monesta eri rakennusosasta, jotka ovat alkujaan eri vuosisadoilta ja ajansaatossa osat on yhdistetty yhdeksi suureksi kokonaisuudeksi. Vanhimmat osat on rakennettu alun perin jo 1800-luvulla. Kaikki korttelien tilat ovat kuitenkin jatkuvassa käytössä läpi lukuisten eri hankkeiden aikana ja kauppakeskuksessa liikkuu päivittäin sen aukioloaikana tuhansia ihmisiä.

– Tämä asettaa erilaisten muutoshankkeiden suorittamiselle paljon haasteita ja etenkin turvallisuusasiat ja asiakkaiden viihtyvyys pitää huomioida mahdollisimman hyvin vaikka energiatehokkuushankkeessa valtaosa toimenpiteistä tapahtuu näkymättömissä konehuoneissa ja katolla asiakkaiden näkymättömissä.

Lokakuussa Assemblin työsti kohteessa suurimman rakennusosan eli Antintalon ilmanvaihdon modernisointia sekä automaatiojärjestelmän asennustöitä. Sjöman kertoo, että tärkeintä koko kokonaisuudessa on yhteistyö eri sidosryhmien välillä.

– Yhteistyö eri kauppakeskuksen sidosryhmien kesken on tärkeää sekä tiedonvaihto eri käynnissä olevien hankkeiden välillä on erityisen tärkeää näin monipuolisessa ja suuressa kohteessa. Eri hankkeiden toimenpiteet vaikuttavat usein toisiinsa, jonka vuoksi on välttämätöntä ylläpitää tiedonvaihtoa eri hankkeiden etenemisestä.

Haastattelun jälkeen Sjöman kiiruhtaa kohti seuraavaa työmaakokousta ja hän toteaa, että juuri tällaisissa palavereissa tiedonjako on helpointa ja vaivatonta.

– Tietysti työmaaviestintää sidosryhmien kesken toteutetaan erittäin paljon myös sähköisesti, mutta usein hyödyllisintä on istua alas kasvokkain.