Viimeisimmät julkaisut

Are uudistaa Onvestille toimistokiinteistön

areAre toteuttaa pääurakoitsijana Onvestille Teollisuuskatu 33:n toimistokiinteistön (14 000 htm2) saneerauksen. Kiintestö nykyaikaistetaan vastaamaan tulevaisuuden työympäristövaatimuksia toimistorakennukselle. Kiinteistö uudistetaan kauttaaltaan ja varustetaan Are Sensus -talotekniikkajärjestelmällä.

”Haluamme nostaa Teollisuuskadun kiinteistön korkeatasoiseksi, vaativien asiakkaiden tulevaisuuden tarpeisiin vastaavaksi toimitilaksi. Are Sensus -järjestelmän avulla pystymme saavuttamaan hyvät sisäolosuhteet ja muuntojoustavat tilat”, kertoo Juha Huuskonen, Onvestin toimitilapäällikkö.

Teollisuuskadun hanke tehdään Aren palvelu-urakkana, jossa Are pääurakoitsijana toimii läheisessä ja avoimessa yhteistoiminnassa tilaajan ja suunnittelijoiden kanssa. Tilaaja voi näin ollen vaikuttaa rakentamisen laatuun, tasoon ja kustannuksiin koko projektin alusta loppuun saakka.

”Hanke tullaan toteuttamaan nopealla aikataululla, sillä tilat luovutetaan uusien vuokralaisten käyttöön jo kesällä 2017. Palvelu-urakkamallilla on mahdollista käynnistää työt yhtäaikaisesti suunnittelun kanssa, jolloin toteutusaikaa voidaan lyhentää huomattavasti. Avoimessa sopimusmallissa myös mahdolliset vuokralaisten toiveet on helppo toteuttaa ilman kankeita hyvitys- ja lisälaskuprosesseja”, Huuskonen toteaa.

”Palvelu-urakkana onnistuneesti toteutettu Onniselle vuokrattu uusi Mega Express -myymälä Vantaan Koivuhakaan vaikutti varmasti siihen, että tässä hankkeessa päädyttiin samaan toteutustapaan”, kertoo aluejohtaja Marko Otranen Aresta.

”Toteutamme kokonaisvastuullisesti koko hankkeen rakennus- ja talotekniikkatöineen. Näin vältetään epäselvyydet urakoiden rajapinnoissa ja päästään suunniteltuihin sisäilma- ja energiatavoitteisiin heti kohteen valmistuessa”, jatkaa Otranen.


Are on Suomen suurin talotekniikkatalo. Koko elinkaaren kattavat talotekniikkaurakoinnin ja kiinteistön ylläpidon palvelut takaavat asiakkaidemme tilojen energiatehokkuuden ja miellyttävät sisäolosuhteet. Panostamme erityisesti älykkääseen tekniseen ylläpitoon ja kehittämäämme Are Sensus -matalaenergiajärjestelmään. Yli 100-vuotias Are-konserni työllistää noin 2 900 henkilöä. Palvelemme asiakkaitamme 25 paikkakunnalla Suomessa ja lisäksi Venäjällä, Pietarissa. Lisätietoa: http://www.are.fi

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail