Viimeisimmät julkaisut

Alvar Aallon suunnitteleman kirjaston rakennusautomaatiojärjestelmät uusittiin Assemblinin toimesta

Alvar Aallon suunnittelema kampuskirjasto Otaniemessä on käynyt läpi suuret remontit. Kampuskirjasto, nykyiseltä nimeltään Harald Herlin -oppimiskeskus, on valmistunut vuonna 1969 ja otettu käyttöön vuotta myöhemmin. Kokonaisuutena koko Otaniemen kampusalue on valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen listalla.

Harald Herlin -oppimiskeskus. Kuva: Tuomas Uusiheimo

Harald Herlin -oppimiskeskukseen toteutettiin mittava peruskorjaus, jossa Assemblin uusi kohteeseen koko rakennusautomaatiojärjestelmän.

Uuden Oppimiskeskuksen syntyessä siihen yhdistyi kolme kirjastoa; Otaniemen, Töölön ja Arabian kampuskirjastot. Myös tilojen käyttöä ja muuta palvelutarjontaa monipuolistettiin ja laajennettiin. Kohteeseen uusittiin kaikki tekniikka vastaamaan paremmin modernin yliopiston toimintaa.

– Oppimiskeskuksessa käytettiin paljon väyläratkaisuja. Esimerkiksi IV-koneiden oma automatiikka liitettiin rakennusautomaation DEOS-järjestelmään. Myös kohteen huonesäätimet ja vedenjäähdytyskone liitettiin väylään. Useamman eri laitevalmistajan väylälaitteiden liittäminen tuo työskentelyyn aina oman haasteensa, mutta Oppimiskeskuksessa liittämiset saatiin hienosti toteutettua, kuvailee Assemblinin projektipäällikkö Juho Jaakonsaari.

Rakennusautomaatiojärjestelmien uusinta aloitettiin joulukuussa 2015 ja kohde valmistui elokuussa 2016. Automaatiojärjestelmän uusimisella säästetään energiaa, helpotetaan kiinteistön ylläpitoa sekä lisätään kiinteistön käyttäjien viihtyvyyttä.


Assemblin on täyden palvelun asennus- ja palvelukumppani, joka toimii Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa. Assemblin suunnittelee, asentaa ja huoltaa LVISAK-järjestelmiä niin toimistoissa, urheiluhalleissa, kauppakeskuksissa, asunnoissa kuin teollisuudessakin. Assemblinin tukena on monipuolisen konsernin voimavarat ja paikallisen yrityksen henkilökohtainen läsnäolo. Liikevaihto on yli 750 miljoonaa euroa, ja meillä työskentelee yli 5 000 työntekijää yli sadalla paikkakunnalla Pohjoismaissa. Katso lisätietoja: www.assemblin.fi 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail