Kauppakorkeakoulu-rakennus tarjoaa tilat noin 2000 henkilölle. Kuvat: Mika Huisman / Aalto-yliopisto

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu muuttaa Otaniemen kampukselle

Erinomainen oppimis- ja tutkimusympäristö vahvistaa Kauppakorkeakoulun kansainvälisesti merkittävää asemaa.

Kauppakorkeakoulu-rakennus tarjoaa tilat noin 2000 henkilölle. Kuvat: Mika Huisman / Aalto-yliopisto

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun toiminta Espoon Otaniemessä sijaitsevassa uudessa rakennuksessa käynnistyy maanantaina 18.2.2019. Kauppatieteiden maisteri- ja tohtoriopetus järjestetään uusissa tiloissa 25.2.2019 alkaen.

“Aalto-yliopiston kampus Otaniemessä on ainutlaatuinen yhteistyön keskus, joka yhdistää tieteen ja taiteen, tekniikan ja talouden. Kauppakorkeakoulun tutkijat ja opiskelijat ovat olleet aktiivinen osa tätä innovaatioekosysteemiä jo vuosia, ja uskon yhteistyön tiivistyvän entisestään, kun Kauppakorkeakoulu toimii samalla kampuksella muun Aalto-yhteisön kanssa”, sanoo Aalto-yliopiston provosti Kristiina Mäkelä.

Aalto-yliopisto sai perustamisensa yhteydessä kansallisen erityistehtävän: sen tulee vahvistaa Suomen innovaatiokykyä panostamalla ensiluokkaiseen tutkimukseen ja taiteeseen, kouluttamalla tulevaisuuden osaajia ja tekemällä monialaista yhteistyötä avainosaamisalueillaan. Luodakseen parhaat mahdolliset edellytykset tässä tehtävässä onnistumiselle ja Kauppakorkeakoulun menestykselle Aalto-yliopiston hallitus teki vuonna 2016 merkittävän päätöksen sijoittaa kaikki yliopiston ydintoiminnot Otaniemen kampukselle.

Rakennus muodostuu vuorottelevista lasi- ja tiilimoduuleista, jotka muodostavat salmiakkimaisen klusteriaulan keskelle rakennusta.

Kauppakorkeakoulun historiallinen muutto

Kauppakorkeakoulu muutti vuonna 1950 Fabianinkadulta Runeberginkadulle Töölöön, josta korkeakoulu muuttaa nyt Otaniemen kampukselle. Melkein viidenkymmenen vuoden tauon jälkeen kaikki Kauppakorkeakoulun laitokset ovat saman katon alla uudessa rakennuksessa. Uusien tilojen toivotaan tukevan ja edistävän yhteisöllisyyttä ja monialaista yhteistyötä.

”Muutto tarjoaa paljon mahdollisuuksia. Muutamme aktiiviselle kampukselle, jolla toimii jo viisi muuta Aallon korkeakoulua sekä yhteistyökumppaneitamme. Nyt myös maisteriopiskelijat voivat helpommin suorittaa monialaisia opintoja, ja uusi ympäristömme luo hyvät edellytykset eri alojen väliselle tutkimusyhteistyölle. Otaniemen kampus tarjoaa myös hienot puitteet opiskelijoillemme esimerkiksi yrittäjyyteen”, sanoo Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun dekaani Ingmar Björkman.

Uuden nelikerroksisen rakennuksen nimi on Kauppakorkeakoulu, ja avajaisia vietetään toukokuussa 2019. Kauppakorkeakoulun tilat tarjoavat erinomaisen oppimis- ja tutkimusympäristön, mikä osaltaan vahvistaa Kauppakorkeakoulun asemaa kansainvälisesti johtavien kauppakorkeakoulujen joukossa. Ravintola Arvo, kahvila Kylteri sekä suurin osa opetustiloista löytyvät katutasosta. Muut opetustilat, opiskelijoiden tilat, kokous- ja ryhmätyötilat sekä laitosten tilat sijaitsevat ylemmissä kerroksissa.

Kauppakorkeakoulu-rakennus tarjoaa tilat henkilöstölle ja maisteri- ja tohtoriopiskelijoille, yhteensä noin 2000 henkilölle. Kauppakorkeakoulun kandidaattiopetus siirtyi Otaniemeen syksyllä 2015. Englanninkielinen International Business -kandidaattiohjelma jatkaa toimintaansa Mikkelissä.

Uuden rakennuksen osoite on Ekonominaukio 1, Espoo

Aalto-yliopiston toiminta Töölössä jatkuu

Runeberginkadulla sijaitseva rakennus säilyy jatkossakin Aalto-yliopiston ja yhteistyökumppaneiden kohtaamispaikkana. Rakennus peruskorjataan vaiheittain, ja hankkeen on tarkoitus valmistua vuoden 2020 loppuun mennessä, jolloin sinne muuttaa Aalto-yliopiston johtamiskoulutusta tarjoava Aalto University Executive Education. Rakennuksessa tulee olemaan tarjolla tiloja myös uusille vuokralaisille.


Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun uusi rakennus esitellään Projektiuutisten numerossa 1/2019, joka ilmestyy viikolla 8.