Kuva: Suomen Tuulivoimayhdistys ry

Eniten tuulivoimaa Pohjois-Pohjanmaalla

90 prosenttia tuulivoimahankkeista on suomalaisessa omistuksessa, selviää tuulivoimatilastoista (STY 2015). Lähes puolet Suomen tuulivoimakapasiteetista on rakennettu Pohjois-Pohjanmaan maakuntaan. Tuulivoima rakentaminen tuo kuntiin kiinteistöverotuloja ja merkittävän piristysruiskeen elinkeinoelämälle. Suomeen rakennetut voimalat ovat alan markkinajohtajien valmistamia, ja lähes kaikki niistä on eurooppalaista alkuperää. Teholtaan suurimpia, yli 4 MW:n voimaloita on alle kymmenesosa Suomen voimalakannasta.

Kuva: Suomen Tuulivoimayhdistys ry
Kuva: Suomen Tuulivoimayhdistys ry

Suomen Tuulivoimayhdistyksen tuulivoimatilastojen (2015) mukaan tuulivoimaa on rakennettu eniten Pohjois-Pohjanmaalle (40 %), Lappiin (24 %) ja Satakuntaan (14 %). Suomesta löytyy myös maakuntia, joihin tuulivoimaa ei ole vielä rakennettu. Tuulivoimaa on tähän saakka rakennettu pääosin rannikon läheisyyteen, missä tuuliolosuhteet ovat tasaisimmat ja vuotuiset keskituulet korkeat. Kehittynyt teknologia ja voimaloiden kasvaneet tornikorkeudet mahdollistavat tuulivoimatuotannon kuitenkin myös sisämaassa.

Alueet hyötyvät tuulivoimasta monin tavoin. Uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden pilottikunta Ii on hyvä esimerkki elinvoimaisesta tuulivoimakunnasta. Tuulivoima tuo kuntaan kiinteistöverotuloja, työpaikkoja ja imagoetua. Iin kunnan elinkeino-ohjelman toteuttajan ja kehittäjän Iin Micropoliksen toimitusjohtaja Leena Vuotovesi kertoo, että tuulivoima on tärkeä osa kunnan identiteettiä. ”Tuulivoimalla on tärkeä rooli Iin alueen kehittämissuunnitelmissa. Tavoitteemme on vähentää 80 % hiilidioksidipäästöjä vuoteen 2020 mennessä, ja se tullaan saavuttamaan kirkkaasti – kiitos puhtaan energiantuotannon. Toivomme kuntaan tulevaisuudessa lisää tuulivoimahankkeita”, kertoo Vuotovesi.

Tuulivoiman kuntaan tuomat verotulot ovat merkittävät. ”Valmiiden ja rakenteilla olevien tuulivoimaloiden Iin kuntaan tuomat kiinteistöverotulot ovat arviolta noin puoli miljoonaa euroa vuodessa. Tämä on merkittävä lisätulo kunnalle”, Vuotovesi jatkaa.

Suomen tuulivoimalat huipputeknologiaa

Suomeen tuulivoimaloita eniten ovat toimittaneet tanskalainen Vestas (40 %), saksalainen Nordex (17 %) sekä espanjalainen Gamesa (12 %).

”Rakentaminen käynnistyi Suomessa verrattain myöhään, joten pääsimme suoraan hyödyntämään teknologian kehitystä ja uusimman sukupolven voimaloita. Suomeen toimitettavien voimaloiden valmistajat ovat melkein poikkeuksetta eurooppalaisia ja markkinajohtajien joukossa. Modernit voimalat ovat huipputeknologiaa luotettavuuden sekä energiatuotannon suhteen ja niiden tuotekehityksessä on kiinnitetty huomiota myös äänimaailman hallintaan ja sähköntuotantoon arktisissa olosuhteissa”, kertoo Teknologiateollisuuden Tuulivoima-alan toimittajat -toimialaryhmän puheenjohtaja Teijo Kärnä.

Suomeen rakennetuista tuulivoimaloista puolet on 2 – 3 MW:n voimaloita, ja vain alle kymmenesosa Suomen voimaloista on teholtaan yli 4 MW.

*********

Lataa Tuulivoimatilasto 2015.


Tuulivoima – Puhdasta, turvallista, suomalaista.

Suomen Tuulivoimayhdistys ry (STY) on tuulivoima-alan edunvalvontajärjestö, joka kokoaa yhteen tuulivoima-alasta kiinnostuneita yksityishenkilöitä, yrityksiä ja muita tahoja. Vuonna 1988 perustettu yhdistys jakaa tietoa, ja tukee tuulivoima-alan kehitystä ja toimintaa Suomessa. STY:llä on yli 170 yritysjäsentä ja noin 200 henkilöjäsentä, joiden yhteinen tahtotila on edistää tuulivoimarakentamista. Yritysjäsenet edustavat lukuisia eri toimialoja.

STY:n verkkosivut