200 päivää Mall of Triplan avajaisiin

Suomen ja samalla koko Pohjoismaiden suurin kauppakeskus Mall of Tripla avataan 17. lokakuuta 2019. Samaan aikaan otetaan käyttöön myös uusi Pasilan asema. Avajaisjuhlallisuuksien odotetaan houkuttelevan paikalle runsaasti väkeä koko pääkaupunkiseudulta.

Tapahtumaa voidaan pitää historiallisesti merkittävänä, sillä uuden Keski-Pasilan keskuksen, Triplan, aukeamisen myötä Pasila on kehittymässä Helsingin toiseksi keskustaksi. Pasilan asema on tällä hetkellä Suomen toiseksi vilkkain, ja tulevaisuudessa häämöttävien raideliikenteen muutosten myötä sen ennustetaan jopa nousevan Pohjois-Euroopan toiseksi vilkkaimmaksi asemaksi heti Tukholman jälkeen.

”Tässä historiallisessa kontekstissa myös Mall of Triplan avautumista voidaan kutsua merkkipaaluksi suomalaisessa kauppakeskusliiketoiminnassa”, kommentoi kaupallinen kehitysjohtaja Pirjo Aalto YIT:ltä.

”Mall of Tripla sijoittuu keskelle valmista kaupunkirakennetta, parhaiden liikenneyhteyksien ääreen, ja sen myötä saadaan kaikki palvelut sinne, missä ihmiset jo muutenkin ovat. Näin tiivistetään kaupunkia entistä keskustamaisemmaksi ja toimivammaksi.”

Triplan rakennustyöt ovat edenneet aikataulussaan. Kauppakeskuksen yleisten tilojen sisävalmistusvaiheisiin kuuluu tällä hetkellä maalauksia, laatoituksia, liiketilojen sisäänkäyntien kustomointeja vuokralaisten toiveiden mukaisiksi sekä opasteasennuksia. Niin kauppakeskuksessa kuin pysäköintilaitoksessa on myös käynnistetty talotekniikan testaukset.

Mall of Triplassa vuokralaiset saavat personoida liiketilojaan ja sisäänkäyntejään niin paljon kuin haluavat.

”Kun annetaan luovuudelle tilaa, saadaan elävä, monimuotoinen ja kiinnostava kaupunkikeskus, jossa on aina jotain nähtävää ja koettavaa”, Aalto kuvailee.

Kesää kohti mentäessä työtahti kauppakeskuksessa tiivistyy entisestään, kun kaikkien liiketilojen rakentajat ja sisustajat aloittavat omien tilojensa viimeistelytyöt. Jokainen Mall of Triplan 250 ravintola- ja liiketilasta on uniikki. Useat toimijat, kuten JD Sports ja Reserved, rakentavat Triplaan lippulaivamyymälänsä.

”Kansainvälisten vuokralaistemme liiketiloja rakentamaan saapuu heidän omia, ulkomaisia työryhmiään, jotka tarvitsevat meiltä tietysti selkeitä toimintamalleja ja rautaista projektinhallintaa. Kaikkien töiden pitää edetä sujuvasti, vaikka väkeä on paljon ja tavaraa vielä enemmän”, Pirjo kuvailee loppuvaiheen haasteita.

”Työtä meillä siis riittää, vaikka varsinainen tilojen vuokraus on jo erittäin hyvässä vaiheessa: olemme tähän mennessä vuokranneet jo lähes 90 % Mall of Triplan liiketiloista.”

Näin isolla kaupunkikeskuksella on huomattava vaikutus työpaikkojen määrään Pasilan alueella. On arvioitu, että tulevaisuudessa Triplan kauppakeskuksessa, toimistoissa ja hotellissa työskentelee jopa 7 000 ihmistä.

”Monet kauppakeskustoimijamme ovat aloittaneet tai aloittavat rekrytointikampanjansa kevään ja kesän aikana, joten kannattaa pysyä kuulolla siitäkin syystä”, Aalto vielä lopuksi muistuttaa.